Poliittisessa keskustelussa oikeistolainen talouspolitiikka kiteyttää vastuun ajatukseen: Emme saa jättää lapsillemme perinnöksi enempää velkaa. Rasituksen siirtokielto koskee vain rahaa.
Syyllisyyttä tuntematta voisimme sysätä tuleville sukupolville entistä epäoikeudenmukaisemman yhteiskunnan: kasvavat tuloerot, kasvavat hyvinvointierot, lapsiperheköyhyyden, laskevat oppimistulokset, koulutustason periytymisen, sukupolvet ylittävän syrjäytymisen, rapistuvan sosiaali- ja terveydenhuollon.
Moni tyrmää 1990-luvun muistelun turhana. Väitän, että silloiset lamaleikkaukset jättivät jälkipolvien harteille taakan, josta on edelleen paljon vaikeampi selviytyä kuin vaikkapa julkisen velan ja bruttokansantuotteen epäedullisesta suhteesta – jälkimmäistä ongelmaa lainkaan vähättelemättä.
1990-luvulla julkisen talouden lamavajeita paikkailtiin leikkaamalla rankasti monilapsisten perheiden tukia ja ajamalla perheiden kotipalvelut totaalisesti alas. Myös kouluterveydenhuolto päästettiin todella huonoon jamaan.
Leikkausten seurauksena huostaan otettujen ja kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä on kasvanut rajusti viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Yrityksistä huolimatta huonoa kehitystä ei ole toistaiseksi pystytty muuttamaan. Maksamme edelleen laskua euroina ja inhimillisenä kärsimyksenä.
Sukupolvia ylittäneen syrjäytymisen tuloksena huono-osaisuuden notkelmissa elää paljon työelämän ja opiskelumaailman ulkopuolelle jääneitä suomalaisia. Meillä on työvoimapula ja samanaikaisesti korkea työttömyys. Työttömänä on ihmisiä, joilla ei ole työkykyä.
Kyse ei ole vain yhdestä menetetystä sukupolvesta, sillä köyhyydellä ja syrjäytymisellä on voimakas ja jatkuvasti voimistuva taipumus periytyä, siksi esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentaminen toiselle asteelle on yksi keino periytyvän huono-osaisuuden torjunnassa.
Maailma on muuttunut 30 vuoden aikana. Toisaalta se on lyhyt aika yhteiskunnan vaiheissa. Kun tulevina vuosina joudumme tasapainottamaan ta‑loutta, se on tehtävä vastuullisesti ja aikaisemmista virheistä oppineena. Tulevaisuuden rakentamiseen tarvitsemme jokaisen työpanoksen.
Kirjoittaja on heinolalainen sairaanhoitaja AMK ja eduskuntavaaliehdokas (sd.).