Sanoin Itä-Hämeessä 5.5. julkaistussa haastattelussani, että ydinaseiden määrä maailmassa on nykyään noin 40 kertaa pienempi kuin kylmän sodan huipulla. Toimitukseen tuli tästä palautetta, jossa huomautettiin, ettei ydinaseiden lukumäärä ole vähentynyt niin paljon kuin sanoin. Maailmassa oli yhden arvion mukaan enimmillään 70 000 ydinasetta, kun niitä nykyään on ehkä 12 500–13 080 kappaletta.
Palaute oli siis hyvin asiallista, mutta tarkoitin itse ydinaseiden määrää räjähdysvoimana laskien. En puhunut ydinkärkien lukumäärästä.
Yhdysvaltojen ydinasearsenaalin yhteenlaskettu räjähdysvoima vastasi suurimmillaan ilmeisesti noin 1,6 miljoonaa Hiroshiman pommia. Neuvostoliitolla oli todennäköisesti lähes saman verran tuhovoimaa. Megatonneina laskien ydinaseita saattoi siis suurimmillaan olla noin kolmea miljoonaa Hiroshiman pommia vastaava määrä, joskin arvioon liittyy suhteellisen suuria epävarmuustekijöitä ja monimutkaisia määrittelykysymyksiä. Nykyinen arsenaali vastaa noin 80 000 Hiroshiman pommia.
Nykyiset strategiset ydinaseet ovat keskimäärin pienempiä, mutta tarkempia kuin kylmän sodan pahimpina aikoina. Yhdysvaltojen voimakkaimman nykyisen ydinaseen (B83) räjähdysvoima on 1,2 megatonnia. Sekin vapauttaisi räjähtäessään saman verran energiaa kuin 1,2 miljardia kiloa trotyyliä, mutta suurimmat kylmän sodan aikana rakennetut ydinaseet olivat 80 kertaa isompia.
Suurin koskaan räjäytetty ydinpommi oli Neuvostoliiton Tsar Bomba, jonka räjähdysvoima oli peräti 100 megatonnia. Neuvostoliittolaiset kuitenkin räjäyttivät Tsar Bomban tarkoituksella vain puolella teholla.
Suurimmat ydinaseet olivat kaikki niin sanottuja uraani-vetypommeja eli fissio-fuusio-fissiopommeja. Niiden ensimmäinen vaihe koostui plutoniumista tai pitkälle rikastetusta uraani 233:sta tai uraani 235:stä. Tämän sytyttimen ympärillä oli raskaan vedyn eli deuteriumin ja litiumin seosta ja sen ympärillä vielä tavallisesta luonnonuraanista koostuva vaippa eli niin sanottu ”uranium tamper”.
Rikastamattomassa luonnonuraanissa ei voi syntyä ketjureaktiota, joten se ei kelpaa pienien ydinpommien valmistamiseen.
Deuteriumin ja litiumista syntyvän tritiumin välinen fuusio tuottaa kuitenkin suuren määrän neutroneja, jotka pystyvät halkaisemaan myös uraanin yleisemmän isotoopin ytimiä. Vaikka nämä atomien halkeamiset eivät enää pysty synnyttämään uusia hajoamisia, suurin osa kaikkein suurimpien kylmän sodan aikana räjäytettyjen ydinpommien energiasta tuli tavallisesta luonnonuraanista, jota ei nykyään enää luokitella ydinasemateriaaliksi.
Vety-uraanipommit olivat halpoja, mutta ne olivat myös eräänlaisia valtavan suuria likaisia pommeja, koska niiden tuottama radioaktiivinen laskeuma oli jopa ydinaseiden standardeilla mitattuna poikkeuksellisen törkyinen. Osittain tästä syystä ydinasevallat eivät ole enää pitkään aikaan sisällyttäneet arsenaaliinsa kylmän sodan maailmalle ominaisia jättimäisiä ydinpommeja.