Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Mummit neulomaan Matikkapää-pipoja, paketteihin tarvitaan Käärijöitä!

Käärijää eli Jere Pöyhöstä pukkasi joka tuutista niin paljon, jotta oli pakko kirjoittaa aiheesta matematiikkajuttu. Helppoa se olikin, koska musiikki on matematiikkaa, Käärijä esiintyi numerolla 13 ja euroviisupäivä oli 13. päivä.

Luvulla 13 on monia hienoja ominaisuuksia (katso Wikipedia). 13 on Pythagoraan alkuluku. Pythagoras jakoi matematiikan neljään osaan, jotka olivat geometria, aritmetiikka, tähtitiede ja musiikki. 13 on onnenluku, onnellinen luku ja tähtiluku. 13 kuuluu Fibonaccin lukujonoon, jonka luvut esiintyvät luonnossa sekä kasveissa että eläimissä, esimerkiksi päivänkakkaran terälehtien lukumäärä on Fibonaccin luku 34.

Monilta paikkakunnilta löytyy Käärijän tai ainakin hänen valmentajansa sukulaisia.

Käärijän äiti on Nivalasta, isä Raahesta ja Vantaakin liittyy jotenkin Käärijään. Posiolta kotoisin oleva, Jyväskylässä asuva, mummo aikoi laittaa poronkäristyksen Jeren kunniaksi.

Käärijä-tuotteista heräsi idea: mummit pitäisi saada neulomaan luvulla 13 varustettuja Matikkapää-pipoja. Villitys saattaisi auttaa monia oppilaitoksia ja paikkakuntia matemaattisten aineiden opiskelija- ja opettajapulassa.

Hauskanpito ilman matematiikkaa on teeskentelyä.

Käärijän laulama Matikkapää-biisi: Cha, cha, cha… Matikkamaa valloittaisi maailmaa.

Oulun yliopiston matematiikan ja fysiikan opiskelijat toteuttivat yhden Matikkapää-pipoprojektin vuoden 2005 tienoilla. Ehdotin pipoja matemaattisten aineiden opettajille, mutta idea ei kelvannut. Opiskelijat (Sigma-kilta) teetättivät pipot ja möivät niitä opettajillekin.

Pipot saivat niin suuren suosion, että ne loppuivat kesken heti alkuunsa. Uusia eriä teetettiin ja pipoja jaettiin myös päässälaskukisojen palkintoina.

Ylen kanavilla Käärijä-biisiä on soitettu korvamadoksi asti ja toimittajat hehkuttavat sitä vähän päästä. Sitten hämmästellään, miten valtavan huuman Käärijä on saanut kansan keskuudessa.

Sama koskee kohu-uutisiakin. Kun 15 peräkkäistä uutista samalla kanavalla alkaa samalla sensaatioksi tarkoitetulla uutisella, siitä tulee pakostakin kohujuttu.

Kannattaisi joskus innostua sellaisesta, joka ei ole kovin tykättyä, mutta elämisen ja Käärijänkin kannalta välttämätöntä. Matematiikka on yleensä pienten lasten lemppariaine. Facebookin ryhmässä ”Rakastan matematiikkaa” on ihana Matikkamummi (73). Jutut hänestä voisivat innostaa myös muita mummeja ja pappoja.

Artikkelissa "Pisa-maineella turvaneuvostoon" (Kaleva 3.1.2012) kerrotaan eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman haastattelusta: "Yhdeksi valtiksi hän on huomannut Suomen hyvän menestyksen nuorten osaamista mittaavassa Pisa-tutkimuksessa. Nokian vetovoima on jäänyt Pisan varjoon." Heinäluoma kehaisee: "Pisa-tutkimus on tehnyt valtavan hyvää Suomen maineelle. Voimme kiittää suomalaisia opettajia siitä, että pärjäämme maailmalla. Melkein kaikki poliitikot ottavat Suomen koulutuksen tason puheeksi."

Nyt suremme menetettyä Pisa-mainettamme. Aloitetaan uusi kiipeäminen Pisan huipulle! Vanhoista kirjoista löytyy mukavaa aivojumppaa. Kevään 1930 lyhyen oppimäärän ylioppilastehtävää sopii pohtia vaikka alakoululaisten kanssa: Kello, joka jätättää 4 min 48 sek vuorokaudessa, asetetaan oikein maanantaina klo 12. Mikä on oikea aika, kun kello seuraavana lauantaina osoittaa 12 t 50 min 45 sek?

Hauskanpito ilman matematiikkaa on teeskentelyä. Matikkapäät tarvitsevat opiskelurauhan. Kannatetaan kansalaisaloitetta "Peruskoulun oppilaiden puhelimet pidetään suljettuina oppituntien ja välituntien aikana"!