Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Oikeudenmukaisuutta Sysmän kunnanjohtajalle

Olemme syvästi huolissamme oikeudenmukaisuuden puutteesta Sysmän kunnan päätöksenteosta. Kunnan viranhaltija voidaan erottaa valtuuston päätöksellä luottamuspulan vuoksi, mutta syyksi ei oikeudenmukaisuuden periaatteen mukaan riitä se, ettei joku tykkää henkilöstä. Epäluottamus ja tykkäämättömyys eivät ole synonyymejä keskenään.

Väittämä, että luottamus kunnanjohtajaan on mennyt pitkällä aikavälillä, ei ole linjassa vuosittaisten kehityskeskusteluiden kanssa, joissa kunnanjohtaja on saanut positiivista palautetta ja jotka on käyty rakentavassa hengessä.

Epäluottamus ja tykkäämättömyys eivät ole synonyymejä keskenään.

On kohtuutonta ja suorastaan epäoikeudenmukaista alkaa julkisesti kertoa, että luottamus on mennyt ja vieläpä olla kertomatta mitään konkreettisia seikkoja epäluottamuksen taustalla.

Sysmän kunnan talous on ollut kiitettävän hyvin hoidettu vuosikausia, ja siitä on kiistattomat luvut todisteena. Näin ei voisi olla, mikäli kunnanjohtaja olisi hoitanut leiviskänsä huonosti.

Vuosien varrella kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki on saanut kuraa niskaansa milloin mistäkin asiasta, mutta ammatillisen taitavasti ja sitkeästi hän on jatkanut työtään yhteisen Sysmämme hyväksi, tekemättä missään vaiheessa virkavirheitä. Kiitos, Marketta!

Kirjoittajat ovat entisiä kunnanvaltuutettuja.