Koulujen talvilomia syytä aikaistaa

Sari Hyytiäinen

Koulujen talvilomaa on vietetty maassamme vuosikymmenten ajan porrastetusti vakioviikkoina. Kolme lomaviikkoa osuu tänä vuonna päiville 17.2. - 8.3. Mikä estäisi aikaistamasta lomakautta viikolla?

Ainakaan tietynlaisilla sääolosuhteilla ei voi loman sijoittumista perustella.

Aikaistaminen helpottaisi paljon ylioppilaskirjoitusten järjestämistä. Huomattavan suuri osa opiskelijoista valitaan nyt suoraan yo-todistuksen perusteella. Korkeakoulujen uusi hakumenettely on aiheuttanut sen, että yo-tutkinnon tulosten tulee valmistua entistä aiemmin.

Tämä on tiivistänyt tutkinnon koepäiviä jopa peräkkäisille päiville, ja esimerkiksi äidinkielen ja kirjallisuuden kokeet pidetään kahden päivän välein.

Se voi muodostua rankaksi opiskelijoille, opetushenkilökunnalle ja YTL:n sensoreille.

Joissakin lukioissa penkkaripäivää aikaistettiin, kun kuuntelut siirtyivät maaliskuuhun kirjallisten kokeiden yhteyteen.

Talvilomien aikaistaminen viikolla ei näin vaikuttaisi penkkareiden järjestämiseen. , ja voitaisiin palata entiseen, väljempään kirjoitusten aikatauluun.

Kokeet voisi aloittaa lukioiden koetilajärjestelyjen kannalta pehmeästi vaikkapa lyhyiden kielten kokeilla ja järjestää vasta sitten koko ikäluokkaa koskeva äidinkielen ja kirjallisuuden lukutaidon koe.

Keskustelu