Mielipide: Moni joutuu nyt opettelemaan uuden asenteen

Iris Saloranta

"Jotkut tykkää lähteä leuhottamahan - mieluummin olen korppien kanssa".

Tunnistitte ehkä Juha Miedon maanläheisen ja viisaan äänenpainon? Nyt jos koskaan on syytä tutustua ja paneutua tuon juurevan miehen näkemyksiin elämän arvoista. Luin niistä Apu-lehden Terveys-numerosta (1. 2020), jossa Mieto kertoi lonkkaleikkauksestaan. Jo jutun otsikko: "Nyt on loppuelämän aika" auttoi minua suhtautumaan hymyillen omiin pelkoihini.

Minulla lienee taipumus jälkiviisasteluun, mutta viisautta se on sekin, kunhan siihen ei sisälly syyttelyä, vaan pahoittelua eksyksissäolosta. Ja eksyksissä arvoyhteiskuntamme on totisesti ollut!

Materialistiset, ulkoiset arvot ovat saaneet ylivallan ajassamme. Ei muka ole ollut aikaa syventyä. No nyt on!

Koronauutisten keskellä on hyvä saada lukea lehdistä tervehenkistä realismia. Onneksemme sitä myös meille tarjotaan. Tunnetieto ja kova asiatieto liittyvät aina yhteen.

Elämän merkitys ja laatu avautuvat uudessa valossa, kun meiltä viedään jotain pois, kuten nyt on käynyt. Moni joutuu, tai oikeammin saa opetella uudenlaista elämän asennetta.

Annamme mahdollisuuksiemme mukaan myös apuamme ja tukeamme niille, jotka sitä tarvitsevat.

Juha Miedon viisi hyvinvoinnin lähdettä olivat kaikki hyviä. Viimeisenä ohjeena hänen rehevällä ilmaisullaan sanottuna: höpötellään yhdessä. Ei tarvitse miettiä, mitä panoo tulomahan suusta. Ollaan samalla aaltopituudella.

Nykytaiteessakaan ei oman historian ja omien juurien vaaliminen ole muodikasta.

Leuhottaminen, Miedon ilmaisua käyttääkseni, on vienyt kaiken ajan. Kun olemme käsitelleet historiaamme on sekin ollut siloteltua tai pinnallista, ylimitoitetusti ja yksipuolisesti pyhitettyä.

Tämän päivän pakolaisongelmaa on käsitelty surkuhupaisan pintapuolisesti, päivän puoluepoliittiset kiistat mukaanvetäen.

Korona-eristykseni ajan kuluksi sain luettavakseni petroskoilaisessa Karjalan Sanomissa viime vuoden lopulla olleen artikkelin: Pakolaisten ongelmat eri näkökulmista.

Siinä suomalaiset taiteilijat Hanneriina Moisseinen, Hanna Koikkalainen, Mia Tervo ja Amanda Kauranne pohtivat evakkoon joutuneiden karjalaisten kohtaloita.

Siinäkin todetaan, ettei juurien vaaliminen ole nyt muodikasta. Kun Suomessa nyt puhutaan tai kirjoitetaan talvisodasta ja jatkosodasta, puhutaan aina sankareista.

Ei puhuta ihmisistä, jotka kärsivät? Ei puhuta ihmisistä, jotka joutuivat omantuntonsa vastaisesti tappamaan lajitovereitaan.

Oma sodassa kaatunut isäni ei totisesti tuntenut sellaista sankaruutta. Ja olen ymmärtänyt elossa olevien veteraaniemme kannanotoista, että ne ovat yhtä sodanvastaisia kuin nyt julkisesti rauhantyön tarpeellisuudesta ja merkityksestä puhuvien nuorten puheetkin.

Koronaviruksen ansiosta kirkastunevat nyt aidot ja todelliset onnellisuutemme aiheet ja syyt. Vahva yhteishenki, auttamisen tahto ja luontoarvot, mitkä ovat kärsineet kilpailu- ja kulutusyhteiskunnan ylikorostamista arvoista, saavat nyt tilaa ihmisten keskusteluissa ja yhteyksien pitämisissä.

Ei siis niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, on vanha, viisas sanonta. Otetaan tästä korona-ajasta opiksemme.

Pääministeri Sanna Marinin sanoin: "Tarvitsemme aitoa ihmisyyttä, eikä vain ihmisyyden ideaalia."

Maailman onnellisimpana kansana me kunnioitamme näin omia suomalaisia juuriamme. Samalla osoitamme ymmärtämystämme sekä annamme mahdollisuuksiemme mukaan myös apuamme ja tukeamme niille, jotka sitä tarvitsevat.

Kirjoittaja on kirjailija ja kuvataiteilija

Keskustelu