Sysmän kunnanhallitus jätti kouluratkaisun pöydälle

Valtuusto kokoontuu vielä keskustelemaan vaihtoehdoista. Myös kuntalaiset voivat ottaa osaa lähettämällä kysymyksiä ja kommentteja.

Sysmän vanha koulu, Kahvimylly, on huonokuntoinen mutta edelleen korjattavissa koulukäyttöön. Eija Nurminen

Sari Asikainen

Sysmän kunnanhallitus käsitteli maanantai-iltana Sysmän kouluratkaisua.

Kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki esitti hallitukselle etenemistä sydänkouluratkaisulla niin, että koulu ja varhaiskasvatus toimisivat Olavin toimintakeskuksessa, korjattavassa vanhassa koulussa eli Kahvimyllyssä sekä toimintakeskuksen viereen rakennettavassa uudisrakennuksessa.

Tämän vaihtoehto oli myös Perlaconin laskelmien mukaan kokonaistarkastelussa edullisin. Vaihtoehdon investointikustannukset olisivat noin 9,75 miljoonaa, ja kunnan tulokseen saataisiin nykytilanteeseen nähden plussaa 730 000 euroa vuodessa.

Kunnanhallitus päätyi kuitenkin yksimielisesti ottamaan asiassa lyhyen aikalisän.

Valtuusto kokoontuu vielä torstaina 28. toukokuuta keskustelemaan vaihtoehdoista, ja mukaan keskusteluun otetaan myös kuntalaisten lähettämät kommentit ja kysymykset. Kunnanhallitus käsittelee asiaa seuraavan kerran maanantaina 1. kesäkuuta, ja valtuusto saa asian käsiteltäväkseen heti seuraavana päivänä.

Sydänkoulun lisäksi kustannukset on laskettu neljästä muusta vaihtoehdosta. Toisessa Kahvimyllyn tontille sijoittuvassa vaihtoehdossa koulun muodostaisivat korjattu Kahvimylly ja uudisrakennus. Vaihtoehdon investointikustannukset väestönsuojineen olisivat noin 11 miljoonaa euroa, ja kunnan tulokseen se toisi plussaa 640 000 euroa vuodessa.

Kolmannessa Kahvimyllyn tontille sijoittuvassa vaihtoehdossa Kahvimyllyä ei korjata koulukäyttöön, vaan koulun muodostaisivat Olavin toimintakeskus ja uudisrakennus. Investointikustannukset olisivat noin 10,8 miljoonaa euroa, ja kunnan tulokseen plussaa tulisi noin 620 000 euroa vuodessa.

Puretun terveyskeskuksen tontille suunniteltu kokonaan uusi koulurakennus olisi investointina selvästi muita vaihtoehtoja kalliimpi.

Koulun investointikustannukset olisivat reilut 11,3 miljoonaa euroa, minkä lisäksi ennen rakentamisen aloittamista olisi purettava alueella sijaitseva, käytöstä poistettu öljylämpölaitos. Laitoksen purkukustannukset ovat Rambollin tekemän arvion mukaan 750 000–950 000 euroa.

Plussaa kunnan tulokseen tämä vaihtoehto toisi noin 570 000 euroa nykytilanteeseen nähden.

Viidentenä vaihtoehtona on Parmacolta vuokratun tilaelementtikoulun vuokrasopimuksen jatkaminen nykyisestä kymmenellä vuodella. Nykyinen vuokrasopimus päättyy vuonna 2022.

Tiloja muutettaisiin siten, että ne sopisivat myös päiväkotikäyttöön. Tilojen vuosivuokra laskisi nykyisestä reilusta 1,25 miljoonasta eurosta noin 640 000 euroon.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Heinolan kesäkuu oli vuosikymmenen kuumin – viimeinen päivä teki kuivasta kuusta myös sateisimman
  2. Anne Elo-Rauta ja Pertti Kuisma hoitavat puutarhaansa rakkaudella, hitaasti ja halvalla ja pitävät aina silmät avoinna ja korvat höröllä uusille ideoille
  3. Puihin kiinnitetyt runotaulut olivat pitkään ehdolla Heinolan runoviikon ainoaksi ohjelmanumeroksi – luvassa perinteistä ohjelmaa ja vierailevia esiintyjiä
  4. Pääkirjoitus: Lähin huoli on aina pahin huoli
  5. Tuttiksen kalat ovat uineet heinolalaisten sydämiin
  6. Jalkapallotähti Franck Riberyn kotiin murtauduttiin – "Kuinka voin tuntea oloni täällä hyväksi tämän päivän jälkeen?"
  7. Lehti: Kiinan Sisä-Mongoliassa potilaalla havaittu paiserutto, myös toisella epäillään ruttoa
  8. Veneet karkailivat ja hajoilivat navakassa tuulessa tänään – purjeveneestä katkesi masto, soutuveneen mukaan lähti laiturikin
  9. Yle: Suosittu Temptation Island Suomi -sarja kuvataan heinäkuussa Thaimaan sijasta Vuokatissa
  10. Real Madrid ja Barcelona käyvät keskinäistä mestaruuskisaa
  11. Palloliitto vahvisti Puola-ottelun pelipäivän – EM-kisoihin valmistava peli valmistaa nyt Kansojen liigaan
  12. Uber ostaa ruokaa kuljettavan Postmatesin 2,3 miljardilla eurolla
  13. Hamilton: "En pyytänyt tai vaatinut ketään polvistumaan"
  14. Karhunkaatokiintiö kasvaa edelliskaudesta 71 yksilöllä – kiintiö on yhteensä 384 yksilöä
  15. Kansainvälistä elokuvaa omin ehdoin ja omakustanteisesti – Suomalainen Saara Lamberg tekee uraa ohjaajana ja näyttelijänä Australiassa

Näytä lisää