Kovat myrskytuulen puuskat ravisuttavat Päijät-Hämettä – "Ei kannata ainakaan lähteä vesille"

Jos myrsky iskee Päijät-Hämeeseen ennustetun kaltaisena torstaina, voivat kovat tuulenpuuskat kaataa puita. Kuva on muutaman vuoden takaa, jolloin myrsky riepotteli Päijät-Hämettä. Mirja Hussain

Anne Honkanen

Päijät-Hämeeseen ennustetaan kovia myrskytuulen puuskia torstaiksi. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala kertoo, että kovimmillaan tuulenpuuskat voivat olla yli 20 metriä sekunnissa.

– Tuulen puuskat aiheuttavat vaaraa. Puita kaatuu ja jos ne kaatuvat linjojen päälle, niin sähkökatkoja on odotettavissa, Mustala sanoo.

Torstaina aamulla tuuli on jo voimistunut navakaksi Päijät-Hämeessä, mutta myrskyisäksi ja puuskaiseksi tuuli muuttuu ennusteiden mukaan vasta päivän aikana.

– Tuulen suunta on pohjoisesta, Päijänteeltä. Torstaina ei siis kannata ainakaan lähteä vesille Päijät-Hämeessä, meteorologi varoittaa.

Myrskyn ennustetaan laantuvan perjantain vastaisena yönä. Perjantaiaamuna myrskyn ennustetaan olevan jo ohi.

Kenelle kaatuneiden puiden raivaaminen kuuluu? Katso muistilista

Tuulen lisäksi taivaalta vihmoo torstaina sadetta, mutta kovia sateita tai tulvia Multala ei odota Päijät-Hämeeseen.

Pohjoiset myrskytuulen puuskat yhdistettynä sateeseen aiheuttavat kuitenkin sen, sää tuntuu huomattavasti koleammalta kuin alkuviikosta.

– Keskiviikkoonkin verrattuna lämpötila putoaa. Torstaina on todella syksyn tuntua. Kannattaa pukeutua lämpimästi, Mustala sanoo.

Torstaina odotettavissa olevan kokoluokan myrskyjä koetaan Suomessa Mustalan mukaan useamman kerran vuodessa, joten poikkeuksellisen kovista myrskytuulen puuskista ei nyt ole kyse.

– Syys-talvi on myrskyjen pahinta aikaa. Talvellakin voi olla myrskyjä, mutta silloin puut eivät kaadu yhtä helposti kuin muina vuodenaikoina, jos maa on routainen.

Keskustelu