Myrsky katkoi sähköt tuhansilta talouksilta Päijät-Hämeessä, perjantaina sähköttömiä talouksia oli vielä satoja

Mänty oli kaatunut sähkölinjan päälle Asikkalan Salonsaaressa torstaina. Pirjo Kamppila

Millamari Uotila, Kari Anttinen, Nina Räty, Sohvi Auvinen

Aila-myrsky aiheutti sähkökatkoksia torstain ja perjantain aikana kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa. Perjantaina kello 17 ilman sähköä oli edelleen Sysmässä 400, Padasjoella 84, Asikkalassa 118, Hartolassa 33, Heinolassa 6 ja Lahdessa 20 taloutta.

Sähköyhtiö Elenia kertoi, että sähköverkon vaurioiden korjaaminen jatkuu vielä perjantaina. Kaikkiin paikkoihin ei päästy korjaustöihin, ennen kuin tuuli laantui.

Yhtiö varoitti vielä ihmisiä, että johdoilla roikkuviin puihin ei saa koskea, eikä niitä saa ryhtyä itse raivaamaan. Raivaus- ja korjaustyöt on syytä jättää ammattilaisille.

Aila-myrskyn tuhoja raivattiin Lahdessa, Pikku-Vesijärven puistossa tuuli teki pahoja tuhoja useille puille - video

LE-Sähköverkon alueella sähköttömien talouksien määrä nousi torstaina iltapäivällä yli tuhanteen. Osa sähköhäiriöistä saatiin pian korjattua ja loput yhtiö aikoi korjata vielä illan aikana. Saarikohteita päästiin korjaamaan kuitenkin työturvallisuussyistä vasta myrskyn laannuttua, Lahti Energia kertoi torstaina verkkosivuillaan.

Sähköttömien asiakkaiden määriä voi tarkastella Energiateollisuuden sähkökatkokartasta.

Juttua muokattu 17.9. kello 18.45 ja 22.41, 18.9. kello 7.03, 13.07 ja 17: päivitetty tiedot sähköttömien asiakkaiden määristä.

Kenelle kaatuneiden puiden raivaaminen kuuluu? Katso muistilista

Myrskytuulet tekevät tuloaan myös Päijät-Hämeeseen – puita mennyt nurin useammassa kunnassa, Asikkalassa irtosi omakotitalon kattoluukku

Keskustelu