Iso piharakennus ja auto paloivat roihuna Heinolassa

Nina Räty

Iso vanha piharakennus ja auto paloivat Heinolan Paasossa varhain perjantaiaamuna. Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen Vehkalahdentielle aamulla puolen viiden aikaan.

Kun sammutusyksiköt saapuivat paikalle, 200 neliömetrin piharakennus oli jo täyden palamisen vaiheessa. Kylmillään olleessa rakennuksessa oli sauna ja navetta, joka ei ollut enää käytössä. Rakennuksen päädyssä oli halkoja sisältänyt liiteri ja autokatos. Kuiva lautarakennus paloi nopeasti ja tuhoutui täysin, samoin autokatoksessa ollut auto.

Palon syttymissyystä ei ole varmuutta, mutta yksi vaihtoehto on alueella aamuyöllä ollut ukkonen.

Henkilövahinkoja ei sattunut. Muutaman metrin päässä palavasta rakennuksesta oli traktoritalli, mutta tuli ei päässyt leviämään sinne. Palon jälkisammutustyöt jatkuivat vielä aamukahdeksan aikaan perjantaina.

Hakelämmittimen palo levisi ulkorakennuksessa Hartolassa

Keskustelu