Joulukuusi saapui Heinolan torille

Torin kuusi saa valaistuksensa myöhemmin. Taina Kivijärvi

Taina Kivijärvi

Heinolan tori sai joulukuusen tiistaina aamupäivällä. Kuusen lahjoittivat kaupungille Jaana ja Veikko Salomaa, joiden omakotitalon pihasta kirkonkylän Hietapellontieltä kuusi on peräisin.

Kaupungin puistopuutarhuri Timo Laitinen kertoo, että tämänvuotinen kuusi on keskimääräistä korkeampi kuin mitä torin kuuset ovat viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana olleet. Puu on istutettu 1970-luvun lopulla.

Keskiviikkona Heinolan kaupunki laittaa talveksi Savontien varteen seitsemän pienempää joulukuusta. Ne tulevat ilkivaltaisesti katkottujen lehtipuiden tilalle. Hieman yli kolmemetriset kuuset saatiin lahjoituksena Rajajärven kuusifarmilta.

– Haluamme, että Heinolassa on jouluinen tunnelma katuremontista ja koronasta huolimatta. Onhan tämä joulupuukaupunki, kuusifarmari Timo Rajajärvi kertoo.

Kaupunki laittaa tällä viikolla joulukuusen myös Maaherranpuiston uudelle leikkikentälle. Kuuseen tulee myös valot.

Kommentoi