25.11. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alue siirtyi leviämisvaiheeseen – varmistettuja uusia koronavirustartuntoja 35

Koronavirusepidemia on siirtynyt Päijät-Hämeessä leviämisvaiheeseen. Katja Luoma

Koko Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alue on siirtynyt koronaviruspandemian leviämisvaiheeseen.

Alueella on varmistettu 35 uutta koronavirustartuntaa tiistain jälkeen. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä seitsemän Covid19-tautiin sairastunutta potilasta, joista kaksi saa tehohoitoa.

Kaikkiaan tartuntoja on varmistettu epidemian aikana 524 ja näytteitä on otettu 46 650.

Koronavirusepidemian leviämisessä pahin tilanne on edelleen Lahdessa.

Yhtymä neuvottelee tänään aluehallintoviraston ja kuntien kanssa yleisömäärien ja yleisötilaisuuksien rajoittamisesta.

Lahden Lotilan koulussa sekä Humpulan ja Paavolan päiväkodeissa koronavirustartuntoja – lapsia ja henkilökuntaa siirtyy etäopetukseen ja karanteeniin

Sairaalahoitoa tarvitsevien määrä tulee nousemaan, tehtiin mitä tahansa, arvioi Husin infektiosairauksien ylilääkäri

Päijät-Hämeen Akuutti24 pyrkii hoitamaan potilaat entistä rivakammin – "Tätä kioskia ei voi sulkea ikinä"

Koronatilanne pahenee – Päijät-Hämeessä valmistellaan järeitä toimia tautitilanteen hillitsemiseksi: tänään keskiviikkona odotetaan päätöksiä muun muassa yleisötapahtumien kieltämisestä kahdeksi viikoksi

Kommentoi