4.1. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Viisi uutta tartuntaa varmistettu – testimäärä jatkaa laskuaan: "Meillä jää varmasti toteamatta lieviä koronatapauksia, joita olisi muutama viikko sitten todettu"

Viime aikojen tartuntamäärät voivat alkaa tuntua tavanomaisilta, mutta tartuntoja on enemmän kuin aiemmin epidemian aikana.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella koronatestien määrä on nyt samaa luokkaa kuin kesällä. Marko Kauko
Millamari Uotila

Millamari Uotila

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella varmistettiin sunnuntaina viisi uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä neljä koronaviruspotilasta, joista kaksi on tehohoidossa.

Viime viikolla todettiin 54 uutta koronatartuntaa, edeltävällä viikolla 56. Viime viikon tartunnoista neljäsosassa tartunnanlähdettä ei saatu selville.

Yhtymän mukaan koronatestien määrä on jatkanut laskuaan. Joulukuun alussa testejä otettiin jopa 600 vuorokaudessa. Nyt testimäärä on lähempänä 300:aa. Niemisen mukaan määrä on samaa luokkaa kuin kesällä, jolloin itse tautia ei alueella ollut juurikaan.

Nyt sitä kuitenkin on, ja positiivisten testivastausten osuus kaikista testatuista on noussut kolmeen prosenttiin.

Kuinka huolestuttavaa testimäärän lasku on, yhtymän johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen?

– Siinä mielessä on huolestuttava, että meiltä jää varmasti toteamatta sellaisia lieviä tapauksia, joita olisi muutama viikko sitten todettu. Tiedämme, että tautia alueella on, ja elämme nyt aika epävakaata vaihetta.

Niemisen mukaan nyt olisi tärkeää, että mahdollisimman suuri osa positiivisista tartunnoista saataisiin kiinni ja tartuntaketjut katkaistua eristämällä tartunnan saaneet ja asettamalla altistuneet karanteeniin.

– Kansallisesti on keskustelu siitä, johtuuko testimäärän väheneminen juhlapyhistä vai onko kyse myös turnausväsymyksestä. Eli että ei jakseta enää kiinnostua. Kuitenkin ihmisillä on pieniä, flunssatyyppisiä oireita, joihin he eivät normaalisti kiinnittäisi huomiota. Mutta sellaisilta henkilöiltä saamme silloin tällöin positiivisia testituloksia, Nieminen sanoo.

– Voi olla niinkin, että hengitystieinfektioita ja oireisuutta on rajoitusten ansiosta vähemmän. Se voi osin vaikuttaa. Mutta nyt eletään talvikautta, ja oireita kyllä ihmisillä on ja tavanomaisetkin virukset leviävät.

Niemisen mukaan hyvääkin kehitystä on tapahtunut. Suomessa tartuntamäärät ovat olleet jonkin verran laskussa, ja jokunen viikko sitten olleesta tartuntojen huipusta on tultu alaspäin.

Toisaalta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella todetaan 50-60 uutta tartuntaa viikossa. Luku voi alkaa tuntua tavanomaiselta, mutta se on enemmän kuin aiemmin epidemian aikana.

– Ei esimerkiksi syyskuun alun ryvästymässä ollut näin paljon tartuntoja viikossa.

– Eli tilanne on nyt hyvä vain verrattuna marras-joulukuun taitteen tilanteeseen.

Yhtymä on ottanut epidemian aikana yhteensä lähes 62 500 koronavirusnäytettä, ja varmistettuja koronavirustartuntoja on todettu yhteensä 1 028.

Seitsemän uutta tartuntaa varmistettu

Kaksi tartuntaa varmistui – lahtelaiskahvilan asiakas saattoi altistaa muita

Kommentoi