Risujen poltosta syttyi kaksi maastopaloa Sysmässä – laajempi poltti viisi hehtaaria peltoa ja metsää

Nina Räty

Risujen poltosta karannut tuli sytytti peltoa ja metsää palamaan Sysmässä Vääksyntiellä lauantaina. Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen maastopalosta Karilanmaan lähellä kello 13:n jälkeen.

Omakotitalon pihasta lähtenyt maastopalo poltti viisi hehtaaria peltoa ja täysikasvuista metsää. Palo toi voimakkaasti savua Vääksyntielle. Sammutustöissä oli yksiköitä Sysmästä, Hartolasta ja Asikkalasta. Useita paloautoja on Vääksyntien laidassa ja pelastuslaitos ohjasi liikennettä.

Palo saatiin sammutettua kello 15:n aikaan ja aluetta kasteltiin vielä sen jälkeen.

Puoli tuntia aiemmin, vähän ennen keskipäivää pelastuslaitos sai toisenkin hälytyksen maastopalosta Sysmässä. Tässäkin palossa tuli oli karannut risujen poltosta omakotitalon pihassa Leppäkorventiellä. Palo on sammutettu ja paloalue oli muutama aari.

Molemmissa maastopaloissa myös asuinrakennukset olivat vaarassa, mutta tuli saatiin rajattua. Päivystävä palomestari Juha Murtonen muistuttaa, että Päijät-Hämeessä on ruohikkopalovaroitus. Kuivassa maassa tuli leviää nopeasti ja tuulikin levittää paloa. Ilmatieteen laitos varoittaa, että ruohikkopalojen vaara on suuri.

Risujen ja muidenkin roskien poltto on kielletty myös jätehuoltomääräyksissä Päijät-Hämeen jätelautakunnan alueella.

Nuotiosta karannut tuli poltti hehtaarin peltoa Orimattilassa – lauantaina tuli voimaan ruohikkopalovaroitus

Roskia ei saa hävittää polttamalla, viranomaiset muistuttavat – Päijät-Hämeessä ollut jo maastopaloja tänä keväänä

Juttua muokattu 17.4. kello 16.02. Päivitetty kauttaaltaan.

Kommentoi

Palvelut