Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Penkkareita vietetään osassa Päijät-Hämeen lukioita - Lahdessa myöhemmin keväällä

Penkinpainajaisajeluiden ajankohta vaihtelee tänä vuonna. Päijät-Hämeessä joissakin lukioissa penkkareita vietetään tänään. Abit viettävät penkinpainajaisiaan ainakin Itä-Hämeen opistossa Hartolassa sekä Vääksyn, Padasjoen ja Heinolan lukioissa.

Isoissa kaupungeissa päätös penkkareiden ja penkkariajeluiden päivästä on tehty kaupunkikohtaisesti. Lahti päätti aiemmin siirtää penkkareiden vieton huhtikuuhun.

Pääkaupunkiseudun kunnista Vantaalla lukioiden abiturientit juhlistavat varsinaisen koulutyön päättymistä penkkariajelulla tänään torstaina, kerrotaan Vantaan kaupungin verkkosivuilla. Myös Vaasassa ja Oulussa penkkarit ajeluineen näkyvät katukuvassa tänään. Espoon kaupungin verkkosivujen mukaan penkkarit ja perinteinen penkkariajelu toteutetaan maaliskuun lopussa, Helsingissä huhtikuun 4. päivänä.

Opetushallituksen ohjeen mukaan penkinpainajaisten järjestämisestä päättää koulutuksen järjestäjä paikallisen epidemiatilanteen mukaisesti tartuntatautiviranomaisia konsultoiden. Sen mukaan vakavassa koronatilanteessa voi olla tarpeen harkita penkkareitten siirtämistä myöhemmäksi.

– Penkinpainajaiset voidaan järjestää, jos pystytään erityisjärjestelyiden avulla noudattamaan opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 22.12.2021 antamaa koronatilanteeseen liittyvää suositusta koulutuksen järjestäjille ja oppilaitoksille sekä muita alueellisia ja paikallisia suosituksia esimerkiksi maskien käytöstä, Opetushallituksen tammikuun 26. päivänä antamassa ohjeessa sanotaan.