Päihtyneen kuskin auto suistui tieltä kovassa vauhdissa Sysmässä

Keskisuomalaisen miehen kuljettama henkilöauto suistui tieltä Sysmässä Nelostiellä sunnuntaina ennen iltayhdeksää. Autossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa.

1990-luvulla syntynyt kuljettaja ei poliisin mukaan osannut kertoa onnettomuudesta kovinkaan paljon. Hän arvioi, että auton tuntinopeus oli ollut onnettomuushetkellä noin 140 kilometriä.

Mies puhalsi poliisin alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen usealle huumeaineelle.

Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut