Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nuotanveto on verkkaista hommaa, jossa ei pärjää yksin – hyppää kyytiin kalaretkelle Suonteella

Kalastaja Anssi Saari pyytää Suonteelta muikkuja. Yhteen nuotanvetoon kuluu kolmisen tuntia ja saaliin määrä on arvoitus.

Voissa paistetut muikut kuuluvat kesäloman makukimaraan yhtä varmasti kuin uudet perunat ja mansikat. Muikkuja syödään festareilla, toreilla ja kaikenkirjavissa kesätapahtumissa. Mutta miten tämä perinteinen herkku löytää lautasillemme?

Suonteen rannalla Joutsassa asuva ammattikalastaja Anssi Saari on luvannut esitellä Itä-Hämeen lukijoille, miten muikkuja pyydetään. Kello on kahdeksan heinäkuisena perjantaiaamuna, kun Saari ohjaa veneensä Mankinsaaresta kohti apajia.

Koska pyyntiväline on nuotta, reissussa ei pärjää yksin. Kalakaverit Timo Tarkela, Kari Lahtela ja Olavi Hölttä lähtevät vesille kahdella muulla veneellä.

Nuotanveto ei ole hätäisen hommaa. Saari on käynyt pari päivää ennen kaikuluotaamassa paikkoja, joissa muikkuparvia voisi olla. Kaikuluotauksen perusteella kalastajat päättävät lähteä Kuivassaaren tuntumaan.

Rantaudumme hyvin pienelle nimettömälle saarelle, jonka avokallio on jäkälän peitossa ja jossa kasvaa vanhoja kilpikuorisia petäjiä. Nuotanvedossa työnjako on tarkka. 140 metriä pitkä ja 15 metriä korkea nuotta lasketaan nuottaveneestä muutamien kymmenien metrien päähän ulapalle.

Kun pyydys on laskettu, pääsevät kalastajat kahdessa keluveneessä töihin. Rannan tuntumassa olevissa veneissä on kelat, joita pyöritetään käsivoimin. Kelaamisen myötä nuotta liikkuu pikku hiljaa kohti rantaa ja siitä tulee U-kirjaimen muotoinen.

– Kelaus on tehtävä hitaasti, muuten nuotta menee väärään asentoon, sanoo kelausta seuraava Olavi Hölttä.

Suontee on yksi varmoista muikkujärvistä, sikäli kun kalastuksen yhteydessä voi puhua varmuudesta.

Kalaparvien löytäminen voi joskus olla kiinni kaikuluotauksesta, mutta kaikkein tärkeintä on kuitenkin kalastajalta toiselle pitkän ajan kuluessa siirtyvä hiljainen tieto.

Marjotaipaleessa lähes koko elämänsä asunut Olavi Hölttä on seutukunnan kokenein kalastaja. Hän aloitti kalastuksen Suonteella isänsä jalanjäljissä vuonna 1961 ja on siitä lähtien kalastanut säännöllisesti ammatikseen ja nyt eläkkeellä huvikseen. Hölttä tuntee Suonteella kuutisenkymmentä kalapaikkaa eli apajaa.

Keluveneessä ahertava Anssi Saari on seuraavan polven kalastaja: hän aloitti ammattilaisena kymmenisen vuotta sitten.

– Anssi ei ole omapäinen vaan ottaa mielellään vastaan neuvoja. Kaikki kalastajat eivät ota, Hölttä toteaa.

Suomalainen järvikala on ekologinen valinta, mutta kalastajien puheita kuunnellessa käy selväksi että Suomessakaan ei voi kalastaa miten sattuu.

Liikakalastuksen uhka on olemassa, jos pyyntivälineet ovat liian tehokkaat. Täällä Suonteella ei liiku trooleja, eikä tämä porukka niitä hyvällä katso.

Jos kalaparvia verotetaan liikaa, vaikutukset heijastuvat väistämättä myös petokalojen määrään.

Nuotalla saaliin määrä vaihtelee. Joskus ei tule kalaa yhtään, joskus voi tulla satakin kiloa.

– Oma ennätykseni on vuodelta 1984. Silloin sain 700 kiloa muikkua, Hölttä kertoo.

Kelaaminen kestää yllättävän kauan, varmasti melkein puolisen tuntia. Välillä Kari Lahtela kehottaa Timo Tarkelaa hidastamaan tahtia.

Lopulta kelaajat siirtyvät samaan veneeseen ja alkaa loppuhuipennus, nuotan nosto ylös vedestä. Saari ja Lahtela nostavat pyydystä ylös kymmeniä metrejä. Tarkela lyö tarpoimella veteen tasaiseen tahtiin. Tarpoimen tarkoituksena on synnyttää nuotan ainoalle avoimeksi jäävälle sivulle ilmakuplia, jotta kalat uisivat kohti peräsukkaa eli umpikujaan.

Lopulta näkyy kaloja. Rannalla todetaan, että saalis on viidentoista kilon luokkaa. Siinä vaiheessa olemme ehtineet olla järvellä lähes kolme tuntia.

Kalareissuun kuuluu ilman muuta eväiden syönti, koska vesillä verensokeria ei pidä päästää liian alas. Jäkäläpeite on pehmeä istuin.

Ympärillä välkehtii kuvankaunis ja kirkasvetinen Suontee, jonka lukuisista kalliorannoista moni on koskemattomia luonnonsuojelualueita.

Nämä maisemat ovat rakkaita sekä rannan syntyperäisille asukkaille että uusille tulijoille. Lahtela, Saari ja Hölttä ovat alkuperäisasukkaita. Vantaalainen Tarkela liittyi porukkaan ostettuaan Mankinsaaresta mökin vuonna 2007.

– Olen kalastanut koko ikäni virvelillä ja verkoilla. Törmäsin Anssiin vesillä ja vähitellen aloimme käydä kalassa yhdessä. Tämä on hyvää vastapainoa työlle. Sunnuntaisin aina vähän harmittaa kääntää auton nokka kohti Vantaata, tietotyötä tekevä Tarkela kertoo.

Paluumatka Mankinsaaren talaalle sujuu jouhevasti, mutta perillä kalastajia odottaa vielä yksi homma. Muikut pitää puhkoa, eli niistä poistetaan päät ja suolet.

– Puhkominen sujuu parhaiten pelkällä peukalolla, sanoo Kari Lahtela.

Tällä tyylillä puhkomiseen riittää kaksi peukalon liikettä ja muutama sekunti.

Tämän Mankinsaaren talaan kautta kulkee vuosittain kalaa 6 000–7 000 kiloa. Osa menee myyntiin suoraan kuluttajille, osan Saari vie Hirvensalmen Kala oy:lle, jonka osakas hän on. Osa kalasta jatkojalostetaan viereisessä Järvi-Suomen Kalatuotteen tiloissa, joka tekee esimerkiksi muikku-, ahven- ja lahnasäilykkeitä.

Lähdöstä on kulunut neljä tuntia. Lahtela ja Tarkela jäävät talaalle puhkomaan, Saari ja Hölttä suuntaavat vielä tarkastamaan verkot.

Kalastus on aikaa vievää ja raskastakin puuhaa. Aurinkoisella säällä kuten tänään Suontee näyttää parastaan, mutta syksyllä olot avoveneessä ovat hyiset. Eikä ikinä voi tietää, kuinka paljon saalista tulee, vai tuleeko ollenkaan.

Se kannattaa muistaa festareilla ja kaupan kalatiskillä. On oikein, että suomalaista ja suurella vaivalla pyydettyä ruokaa ei myydä polkuhintaan.

Tämä juttu on julkaistu Itä-Hämeen Kesälehdessä.