Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

2.8. koronatilanne Päijät-Hämeessä | Sairaalapotilaiden määrä hienoisessa laskussa – kaksi uutta kuolemaa kirjattu

Päijät-Soten alueella sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on laskenut hieman viime viikosta.

Tämän viikon tiistaina sairaalahoidossa oli 26 koronapotilasta. Viikko sitten sairaalahoitoa tarvitsevia oli 29.

Maanantaina tehohoidossa oli kaksi potilasta, mutta tiistaina ei enää ketään. Viikkoa aiemmin kukaan ei ollut tehohoidossa.

Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemia ilmeni kaksi. Kuolemantapaukset raportoitiin viikonlopulta.

Päijät-Soten alueella on raportoitu yhteensä 156 koronaan liittyvää kuolemantapausta koko epidemian aikana.

Päijät-Sote alkaa jakaa neljänsiä koronarokotteita 18 vuotta täyttäneille riskiryhmäläisille

Välillä ollaan auki, välillä kiinni – Lahden baareissa uskotaan silti elävään syyssesonkiin