Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Heinolan ja Tapiolan Big Bandit esiintyvät yhteiskonsertissa

Heinola Big Band ja espoolainen Tapiola Big Band tarjoilevat iloa ja säihkettä marraskuuhun yhteiskonsertissa, joka järjestetään Heinolan lukion auditoriossa lauantaina 12.11. kello 15.

Konsertissa kuullaan perinteistä big band -ohjelmistoa, mutta myös hiukan uudella twistillä sovitettuja jazz-standardeja, kuten Bart Howardin Fly me to the moon bossa nova -versiona.

Lisäksi kuullaan Maynard Fergusonin tunnetuksi tekemiä kappaleita, kuten Give it One, jossa TBB:n kapellimestari Esko Heikkinen soittaa säkenöivät soolotrumpettiosuudet.

Heinola Big Band perustettiin vuonna 1975, jolloin joukko Heinolan yhteislyseon jazzista innostuneita oppilaita alkoi vaatia big band -toimintaa kaupunkiin. Orkesterien ensimmäisinä kapellimestareina toimivat Maija Vähätalo-Laine ja Teuvo Salminen.

Orkesterin riveistä on ponnistanut vuosien varrella maailmalle lukuisia ammattilaisia, kuten Jukka Tuovinen, Heikki Keskinen ja Klaus Suonsaari. Myös yksi konsertin solisteista, Tapiola Big Bandin Jarmo Rouvinen, on aloittanut big band -uransa Heinolassa. Nykyisin orkesterin kapellimestarina toimii trumpetisti-musiikkipedagogi Markus Ihajoki.

Tapiola Big Band on musiikinopettaja Martti Lappalaisen johdolla käynnistyneen big band -tradition alkuperäinen orkesteri. Vuonna 1969 perustettu TBB on vuosien varrella konsertoinut lukuisilla festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla.

Konsertissa esitettävien kappaleiden sävellykset ja sovitukset ovat orkesterin kapellimestarin Esko Heikkisen ja valittujen kotimaisten säveltäjien ja sovittajien tuotantoa.

Laulusolisteja ovat Mikael Konttinen ja Siina Suutarinen. Konttinen on musiikin ja viihteen moniosaaja, jonka voimakas ääni taipuu niin tangoon kuin Michael Bublén svengaaviin iskelmiin. Siina Suutarinen heinolalaislähtöinen pianisti-laulaja, joka opiskelee Pop&Jazz-konservatoriossa Helsingissä.

Konsertissa on väliaika ja Heinolan lukion oppilaiden järjestämä kahvitarjoilu. Konsertti kestää noin kaksi tuntia.