Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vuoden sotilasmuusikko on heinolalainen yliluutnantti Tommi Suutarinen

Vuoden 2022 sotilasmuusikoksi on valittu heinolalainen yliluutnantti Tommi Suutarinen. Suutarista kuvaillaan pitkän linjan sotilasmuusikoksi, joka on tehnyt aktiivisesti työtä sotilasmusiikin kehittämiseksi.

Suutarinen on toiminut Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan valtakunnallisten pääsykokeiden kehittäjänä ja suunnittelijana. Lisäksi hän on luonut ja kehittänyt jousisoittajien palvelusmahdollisuuksia. Hän on toiminut jousiyhtyeen sovittajana, kapellimestarina ja toiminnan suunnittelijana. Merkittävää oli vuonna 2018 julkaistu äänite Suomalaisia marsseja, joka sisältää tunnetuimpia suomalaisia marsseja jousiorkesterille sovitettuna.

Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan valtakunnalliset konserttikiertueet ovat kuviomarssin lisäksi yksi näkyvin tuote, joka tavoittaa tuhansia ihmisiä vuosittain. Suutarinen on toiminut alusta alkaen kiertueen toisena taiteellisena johtajana ja kehittäjänä.

Siviilissä Suutarinen on johtanut useita sinfoniaorkestereita sekä esiintynyt muusikkona ja kapellimestarina eri levytyksissä ja festivaaleilla. Hänet on palkittu tästä työstä muun muassa kultalevyllä.

Vuoden sotilasmuusikko-palkinto jaettiin sotilasmusiikin perinnepäivän konsertissa Musiikkitalossa.