Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Heinolan kaupunginmuseon joulu alkaa lauantaista

Heinolan kaupunginmuseon joulunäyttely aukeaa lauantaina. Museolle on muutaman vuoden tauon jälkeen rakennettu jälleen joulunäyttely, joka koostuu ennestään tutuista elementeistä, mutta esillepanoon on etsitty uusia ideoita. Vaihtuvien näyttelyjen salissa tutustutaan joulupukkiperinteeseen, joulukoristeisiin, -kortteihin ja -kalentereihin. Näyttelyn uutuus on museoesineistä rakennettu joulukalenteri. Se esittelee niin leluja kuin figuriinejakin, leipomuksia ja erikoisuuksia unohtamatta. Kaupunkihistorian interiöörit on myös tuunattu jouluisiksi tai vastaanottamaan uutta vuotta. Joulunäyttely on avoinna 8.1.2023 asti.

Myös niin kutsuttu Kivalterin talo saa oman jouluasunsa. Se on yleisölle avoinna kaupungin tapahtumapäivinä, eli joulunavauksessa lauantaina 26.11. kello 11-16 ja Wanhan Ajan Joulussa 10.12. kello 11-16. Tuolloin taloon on vapaa pääsy ja luottopiika Anna Tirkotar häärii jouluvalmisteluissa. Lisäksi talo pidetään auki yleisölle joulun välipäivinä 27.-29.12.

Taidemuseossa avataan jo perinteeksi muodostunut Heinolan kuvataiteilijoiden vuosinäyttely 8.12. Tarjotuista töistä näyttelytyöt valitsee kuvataiteilija Vaula Valpola. Myös Heinolan taide 2022 -näyttely on avoinna 8.1.2023 asti.

Heinolan kaupunginmuseo: avoinna ti, to-su klo 11-16, ke 11-18 (suljettu: 6.12., 24.-26.12., 30.12.-1.1.)

Lääninkivalteri Aschanin talo: avoinna 26.11. ja 10.12. klo 11-16 sekä 27.-29.12. klo 11-16

Heinolan taidemuseo: avoinna ti, to-su klo 11-16, ke 11-18 (suljettu: 24.-26.12., 30.12.-1.1.)