Jännityskirjoja kirjoittava Vaaralliset naiset -ryhmä vierailee Heinolan kirjastossa keskiviikkona 15. maaliskuuta kello 18. Aikuisten satutunnilla Pauliina Susi, Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs ja Tiina Raevaara lukevat 15–20 minuutin mittaisia otteita kirjoistaan, haastattelevat toisiaan ja keskustelevat yleisön kanssa.
Pauliina Susi julkaisee yhteiskunnallista, viihteellistä aikalaiskirjallisuutta: romaaneja, psykologisia trillereitä, kuunnelmia sekä novelleja. Toiselta ammatiltaan hän on toimittaja. Tänä keväänä häneltä ilmestyy uuden dekkarisarjan avaus Yksityisalue.
Virpi Hämeen-Anttila on julkaissut monipuolisesti romaaneja ja dekkareita sekä tietokirjoja ja nuortenkirjoja. Hän suomentaa teoksia ranskan ja englannin lisäksi myös useista intialaiskielistä ja opettaa yliopistossa sanskritin kieltä ja Intian kirjallisuutta ja kulttuuria.
Tiina Raevaara on taustaltaan perinnöllisyystieteeseen erikoistunut biologi. Hän on kirjoittanut novelleja, kauhuromaaneja ja tiedemaailmaan sijoittuvia trillereitä sekä tietokirjallisuutta, viimeisimmäksi koiran ja ihmisen rinnakkaiselosta.
Ansu Kivekäs kirjoittaa niin lasten- ja nuortenkirjallisuutta, kolumneja, laulunsanoja kuin radio-ohjelmiakin. Tuotantoon kuuluu myös aikuisille suunnattu dekkari ja haastattelukirja entisistä nuorisorikollisista. Ennen kirjailijanuraa hän toimi erityisopettajana.