Vt. kirkkoherra Pekka Särkiö ja kirkkoherra Mari Parkkinen etenivät toiselle vaalikierrokselle torstaina pidetyssä Mikkelin hiippakunnan piispanvaalissa. Alustavan ääntenlaskennan mukaan Särkiö sai 25,9 prosenttia ja Parkkinen 45,2 prosenttia annetuista äänistä ensimmäisellä vaalikierroksella.
Alustavassa tuloslaskennassa äänimäärät jakautuivat neljän ehdokkaan kesken seuraavasti: vt. kirkkoherra Pekka Särkiö 256 ääntä (25,9 %), kirkkoherra Sammeli Juntunen 213 ääntä (21,6 %), kirkkoherra Mari Parkkinen 447 ääntä (45,2 %) ja kansliapäällikkö Pekka Huokuna 72 ääntä (7,3 %).
Piispanvaalissa on 1 115 äänioikeutettua, joista puolet on pappeja ja puolet maallikkovalitsijoita. Vaalin äänestysprosentti oli 88,6.
Vuonna 1963 syntynyt Pekka Särkiö on koulutukseltaan teologian tohtori. Hän toimii Kangasniemen seurakunnan vt. kirkkoherrana ja on toiminut kenttäpiispana vuodesta 2012 vuoden 2023 tammikuun loppuun asti.
Vuonna 1971 syntynyt Mari Parkkinen on koulutukseltaan teologian tohtori. Hän on toiminut vuodesta 2021 Imatran seurakunnan kirkkoherrana.
Piispanvaalin toinen kierros Särkiön ja Parkkisen kesken käydään 16. kesäkuuta. Uuden piispan on määrä aloittaa virassaan 1. syyskuuta.