Paalutus valmis, maalämpöjärjestelmän poraukset alkavat Heinolan lukion tontilla ensi viikolla

Paalujen lyönti saatiin valmiiksi Heinolan lukion työmaalla torstaina. Hannu-Pekka Kattelmäki

Itä-Häme

Uuden lukiorakennuksen paalujen lyönti valmistui torstaina.

YIT:n vastaava mestari Hannu-Pekka Kattelmäki kiittelee pohjatutkimuksen tekijöitä, jotka olivat Kattelmäen mukaan onnistuneet ennakkosuunnittelussa erinomaisesti. Tämän johdosta työ on sujunut lukion työmaalla erittäin hyvin.

Työt jatkuvat rungon asennusta valmistelevilla töillä.

Ensi viikolla aloitetaan maalämpöjärjestelmän poraukset. Poraukset aiheuttavat alueella melua noin kuukauden verran. Meluavia työkoneita ovat poravaunu ja kompressori.

Ympäristönsuojelulain mukaisen päätöksen mukaan porauksesta tuleva liete ja pöly on otettava talteen. Pöly ja liete on sijoitettava vastaanottavan jätehuoltolaitoksen tai muun hyväksyttävän vastaanottajan osoittamaan hyväksyttävään sijoituspaikkaan.

Heinolan uuden lukion rakentaminen alkoi syyskuussa maansiirtotöillä. Rakennussuunnitelmat valmistuivat keväällä 2019 ja hankkeen urakkakilpailutus suoritettiin alkukesästä. Urakoitsijaksi valittiin YIT Suomi Oy.

Rakennuksen huoneala on 4834 neliötä ja bruttoala 5225 neliötä.

Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy. Rakennuksen suunnittelu alkoi arkkitehtuurikutsukilpailulla keväällä 2017, jonka Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy voitti Notski-nimisellä kilpailuehdotuksellaan .

Lukion rakentamisen kustannusarvio on noin 18,8 miljoonaa euroa. Uuden lukion on tarkoitus olla valmis kevääseen 2021 mennessä.

Keskustelu

Luetuimmat

Näytä lisää