Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Piispat allekirjoittivat vetoomuksen pakolaiskiintiön nostamiseksi

Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispat ovat yhdessä allekirjoittaneet ihmisoikeusjärjestö Amnestyn vetoomuksen sisäministeri Paula Risikolle (kok.) Suomen pakolaiskiintiön korotuksesta vuodelle 2018. Suomen vuotuinen pakolaiskiintiö on vain 750, kun se esimerkiksi Norjassa on tälle vuodelle 3 120.

- Pakolaiskiintiötä nostamalla turvaa hakevat ihmiset pääsevät liikkumaan turvallisia reittejä pitkin. Nyt olisi aika tehdä asiasta poliittisia päätöksiä, Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen sanoo.

Turvapaikanhakijoiden ja kantasuomalaisten välille rakennetaan Häkkisen mielestä turhaa vastakkainasettelua, joka ei ole kenenkään etu.

- Kirkko auttaa kaikkia apua tarvitsevia.

Lue piispa Seppo Häkkisen mietteet muun muassa kuntien ja seurakuntien yhteistyöstä perjantain Itä-Hämeestä.