Mediatalo Esa aloittaa kirjejakelun - jos odotat paketin saapumisilmoitusta, se voi tupsahtaa postiluukusta jo aamulla lehden kanssa

Kun ilmoitus noudettavasta paketista tulee kotiin jo aamun lehtien kanssa, paketin voi noutaa vaikka työmatkalla. Lauri Rotko

Taina Kivijärvi

Muun muassa Etelä-Suomen Sanomia ja Itä-Hämettä julkaiseva Mediatalo Esa aloittaa maanantaina kirjejakelun lehtien varhaiskannon yhteydessä. Ensimmäisenä jakeluun tulevat Matkahuollon pakettien saapumisilmoitukset.

- Varhaisjakelun avulla asiakas saa Matkahuollon saapumisilmoituksen jo aamukahvipöytään. Muuten kirje olisi postilaatikossa tai -luukussa vasta iltapäivällä, Esa Jakelujen jakeluliiketoiminnan johtaja Kari Väisänen kertoo.

Matkahuollon ja Jakeluyhtiö Suomen yhteistyönä käynnistämä palvelu on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Lehtien varhaisjakelun yhteyteen liitettävää palvelua testataan ensin Päijät- ja Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Satakunnassa.

Väisänen pitää Matkahuollon kanssa tehtävää yhteistyötä merkittävänä päänavaajana.

- Muutos on vielä pieni, mutta sen symbolinen merkitys on suurempi. Se käynnistää jotain, mitä ei ole koskaan ennen ollut, hän sanoo.

Jakeluyhtiö Suomi oy:n omistaa 11 eri media-alan yritystä, joista Mediatalo Esa on yksi.

Kommentoi