Mies puukotti avopuolisoaan yhteisessä asunnossa Heinolassa

Parikymppisen avoparin perheriita johti puukotukseen viime viikon keskiviikkona Heinolassa. Mies oli lyönyt avopuolisoaan teräaseella kolme kertaa.

Uhrin saamat vammat vaativat sairaalahoitoa.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi puukottajan perjantaina epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä.

Teko oli tapahtunut pariskunnan yhteisessä asunnossa päiväsaikaan. Asuntoon tullut sivullinen soitti hätäkeskukseen.

Sekä epäilty että asianomistaja olivat käyttäneet alkoholia. Epäilty on tuomittu aiemmin väkivaltarikoksista ja rattijuopumuksista.

Etusivulla nyt

  1. SDP rynnännyt perussuomalaisten ohi, kertoo Alman mielipidetiedustelu
  2. Oikeusvaltiohuolet eivät rajoitu vain Unkariin koronakriisin keskellä
  3. Kehitysvammaisten tehohoitoa on rajattu ennakkopäätöksillä koronaepidemian varalta – "Jokaisen tehohoidon tarve pitää arvioida yksilöllisesti"
  4. Lännen Media: Poliisi aikoo hyödyntää teknistä rekisterikilpien lukua Uudenmaan rajoilla
  5. Kunta-alan työehdoista haetaan sopua sovittelijan toimistossa heti huomenna – osapuolet toivovat koronan vuoksi etäneuvotteluja
  6. Ravintolat suljetaan asiakkailta todennäköisesti lauantaina – valtioneuvosto antoi täydentävän asetuksen
  7. Etäopetus koettelee opettajien ja oppilaiden jaksamista
  8. Ikääntyneille uudet ruokasuositukset: Toimintakyky kuntoon ja vajaaravitsemus kuriin
  9. Heinola kerää nettisivuilleen tekemisvinkkejä arkeen
  10. Ihmisiä voi lomauttaa keskiviikosta alkaen nykyistä lyhyemmällä varoitusajalla
  11. Ruotsin puolella pelätään rajan sulkemisen johtavan terveydenhoidossa katastrofaalisiin seurauksiin
  12. Omaishoitajat ovat joutuneet lujille koronakriisissä – osa vailla vapaapäiviä, osa tiukilla taloudellisesti
  13. Koronakuolemien määrä kasvoi neljällä, tehohoidossa yli 50 potilasta
  14. Hallitus aikoo luopua ehdottomien vankeusrangaistusten täytäntöönpanosta väliaikaisesti – ei koske tutkintavankeudessa olevia
  15. Kärsivällisyys voi olla koetuksella, jos joutuu neuvomaan iäkästä omaista digilaitteiden käytössä etäisyyden päästä – "Ne, jotka haluavat oppia uutta, voittavat", sanoo Enter ry:n Tiina Etelämäki

Näytä lisää