Miesten alppimaajoukkueelle kokenut sveitsiläisvalmentaja

STT

Alppihiihdon miesten maajoukkueen uutena vastuuvalmentajana aloittaa sveitsiläinen Osi Inglin, kertoi Ski Sport Finland torstaina. Sopimus on kaksivuotinen ja ulottuu Pekingin 2022 olympialaisiin asti.

Inglin on valmentanut Sveitsin miesten ja naisten A-maajoukkueita ja toiminut maan urheilujohtajana. Hän on työskennellyt myös Pohjois-Amerikassa ja Norjassa. Inglin on myös kouluttanut valmentajia ja toiminut useissa kansainvälisissä alppihiihtokilpailuissa.

– Näytöt puhuvat puolestaan, ja uskomme, että hän voi auttaa meitä rakentamaan suomalaisen alppihiihdon tulevaisuutta ja menestystä, alppihiihdon urheilujohtaja Tommi Viirret iloitsee tiedotteessa.

– Näen nuoressa joukkueessa potentiaalia, ja olen innoissani mahdollisuudesta viedä heitä urallaan eteenpäin, Inglin puolestaan sanoo.

Naisten joukkueen vastuuvalmentajana jatkaa joukkuetta kaksi vuotta johtanut ranskalainen Nicolas Burtin.

Kommentoi

Palvelut