Mäkimiesten kesäharjoittelu keskittyy lajitaitoon ja hyppääjien tekniseen osaamiseen – kaksi uutta hyppääjää maajoukkueeseen

Antti Aalto on mukana maajoukkueessa. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Miesten mäkihyppy suuntaa ensi kauteen kuuden hyppääjän maajoukkueella. Hiihtoliitto nimesi ryhmään Andreas Alamommon, Antti Aallon, Arttu Pohjolan, Eetu Nousiaisen, Jarkko Määtän ja Niko Kytösahon.

Viime vuodesta maajoukkue kasvoi kahdella urheilijalla, sillä Alamommo ja Pohjola eivät kuuluneet ykkösryhmään viime kaudella.

– Potentiaalia on koko porukassa olemassa. A-maajoukkueelle luodaan parhaat mahdolliset olosuhteet harjoitella ja valmistautua uuteen kauteen. Jos näemme lupaavia ja hyviä suorituksia, niin ovat ovet auki toki muillekin, kertoi aiemmin keväällä päävalmentajaksi nimetty Janne Väätäinen Hiihtoliiton tiedotteessa.

Mäkimiehillä on parantamisen varaa, sillä päättyneellä kaudella maailmancupin pisteille ylsivät vain Aalto ja Kytösaho.

Väätäinen palasi suomalaisten päävalmentajaksi kymmenen vuoden tauon jälkeen. Hän oli päävalmentajana 2008–2010.

Viime kauden päävalmentaja Lauri Hakola jatkaa valmennusryhmässä. Valmentajien sopimukset kattavat Pekingin 2022 talviolympialaisten kauden. Ensi vuonna arvokisakalenterissa ovat Oberstdorfin MM-kilpailut.

Kuopio keskuspaikkana

Miesten maajoukkuetoiminta keskittyy Kuopioon, ja lisäksi harjoituskauden leirejä on luvassa ainakin Lahteen, Rukalle ja Vuokattiin.

– On selvää, etteivät kaikki urheilijat voi muuttaa täyspäiväisesti Kuopioon. He harjoittelevat myös omalla paikkakunnallaan laadukkaasti, ja aina on järjestettävissä mahdollisuus tulla Kuopioon harjoittelemaan, Väätäinen valotti.

Lajin kansainvälinen kilpailuohjelma on vielä auki, ja koronatilanne vaikuttaa myös maajoukkueen toimintaan. On esimerkiksi epävarmaa, voidaanko kesä-gp:n kisoja hypätä.

– Nyt keskitytään työntekoon, Väätäinen sanoi ja kertoi panostavansa lajitaitoon ja hyppääjien tekniseen osaamiseen.

Hiihtoliitto nimeää naisten mäkimaajoukkueen ja mäkihypyn muut harjoitusryhmät valmentajineen myöhemmin.

Myöhemmin tänään on luvassa myös maastohiihdon maajoukkueen julkistus.

Maastohiihto valitsi 21 urheilijan maajoukkueen

Maastohiihdon maajoukkue harjoittelee viime kauden tapaan isolla ryhmällä. Hiihtoliitto nimesi maajoukkueeseen 21 urheilijaa: 11 naista ja 10 miestä. Mukana ovat Suomen kärkinimet Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski.

Yhdentoista naisen ryhmässä A-maajoukkuestatuksella ovat Anne Kyllönen, Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Laura Mononen, Kerttu Niskanen ja Pärmäkoski. Yhdysvalloissa opiskeleva Eveliina Piippo kuuluu maajoukkueeseen, mutta ei A-maajoukkueeseen.

Miesten ryhmässä A-maajoukkueen hiihtäjiä ovat Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Verneri Suhonen ja Lauri Vuorinen. Heistä Suhonen ei kuulunut viime kaudella A-maajoukkueryhmään.

Viime kauden jälkeen uransa lopetti kokeneista arvokisakävijöistä Lari Lehtonen. Maajoukkueen kymmenen mieshiihtäjän nimilistasta puuttuu viime vuoteen verrattuna myös Antti Ojansivu.

Maajoukkue aloittaa valmentautumisen testeillä kesäkuussa. Kotimaahan painottuva leiritoiminta alkaa heinä-elokuussa Vuokatista, jossa kisataan myös rullahiihdon Suomen mestaruuksista.

– Lokakuussa olisi tarkoitus pitää korkeanpaikan leiri ulkomailla, kertoi päävalmentaja Teemu Pasanen Hiihtoliiton tiedotteessa.

Maajoukkueen uudistus on alle 23-vuotiaille hiihtäjille tarkoitettu harjoitteluryhmä, josta vastaa maajoukkuevalmennukseen uutena liittynyt Glenn Lindholm. Harjoitusryhmän tarkoituksena on tukea nuorten nousua kohti maailman kärkeä.

23-vuotiaiden ryhmään kuuluu viisi nais- ja kuusi mieshiihtäjää. Heistä Anni Alakoski ja Aleksi Parttimaa ovat yli-ikäisiä.

Keskustelu

Palvelut