Hovi hylkäsi Jukurien puheenjohtaja Toivakan syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta – tuomio liikenneturvallisuuden vaarantamisesta jäi voimaan

Rikosasiassa kyse on Jukka Toivakan ja pysäköinninvalvojan kohtaamisesta Mikkelin keskustassa joulukuussa 2018. Mikko Stig / LEHTIKUVA

STT

Itä-Suomen hovioikeus on hylännyt jääkiekkoseura Mikkelin Jukurien puheenjohtajan Jukka Toivakan syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Tuomio liikenneturvallisuuden vaarantamisesta jäi kuitenkin voimaan.

– Tunnelmat ovat tietenkin hyvät. Olen tyytyväinen, että hovioikeus näki asian oikealla tavalla, Toivakka kertoi STT:lle puhelimitse.

– Tämä on ollut tietysti aika rankkaa aikaa. Raskas tuomio, väkivaltarikos, se on kova asia, varsinkin kun ei ole siihen syyllistynyt, hän kuvasi.

Rikosasiassa kyse on Toivakan ja pysäköinninvalvojan kohtaamisesta Mikkelin keskustassa joulukuussa 2018. Toivakka ja pysäköinninvalvoja kertoivat hovioikeudessa yhdenmukaisesti, että Toivakka tuohtui sakottamisaikeesta, meni autoonsa ja peruutti päästäkseen lähtemään toisen auton takaa.

Pysäköinninvalvojan ja silminnäkijän mukaan Toivakka lähti vauhdilla liikkeelle. Valvoja koki, että hänen oli pakko väistää autoa, ettei olisi jäänyt sen kolhaisemaksi.

Toivakka kuvasi lähtöään "rivakaksi". Hän myönsi ajaneensa läheltä pysäköinninvalvojaa mutta sanoi, ettei vaaraa auton alle jäämisestä ollut. Hänen mukaansa hänen ainoa tarkoituksensa oli lähteä paikalta pois.

Hovi: Etäisyys jäi epäselväksi

Hovioikeuden mukaan jäi epäselväksi, kuinka läheltä Toivakka ohitti pysäköinninvalvojan.

– Esitetyn selvityksen perusteella ei voida tehdä sitä johtopäätöstä, että pysäköinninvalvoja olisi seissyt Toivakan auton edessä niin, että ainoastaan hänen väistämisensä on estänyt hänen jäämisensä auton alle, tuomiossa sanotaan.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tulkinnasta poiketen, ettei Toivakan tarkoituksena ollut uhata pysäköinninvalvojaa väkivallalla tämän virkatoimen vuoksi, ja päätyi hylkäämään syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Toivakalle määrätty kahdeksan kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus lieveni 50 päiväsakkoon, joka on hänen tuloillaan 14 900 euroa.

Toivakka kertoi tyytyvänsä hovin tuomioon.

– Sakot maksetaan, Toivakka sanoi.

Jukurit kertoi, että Toivakka jatkaa Jukurit HC Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja seuran toimitusjohtajana.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Päätösvalta karkaa Heinolan käsistä
  2. Torin laidalta: Onko viestijäkuvasi rikkinäinen peili?
  3. Hämeeseen 6 miljoonaa euroa EU-hankerahoitusta
  4. Lusin laulujuhlassa soivat vanhat iskelmät
  5. Eläinsuojeluneuvoja auttaa pulassa olevia eläimiä kellonaikaa katsomatta
  6. Inflaatio jäi kesäkuussa nollaan – euroalueella kuluttajahinnat nousivat 0,3 prosenttia
  7. Ranskan kansallispäivän sotilasparaatista luovuttiin koronan takia – Presidentti Macron linjaa loppukauden suunnitelmiaan
  8. Osa ilman opiskelupaikkaa jääneistä nuorista kiinnostuneita jatko-ohjauspalvelusta – korkeakoulupaikan saa vain kolmasosa
  9. Heinolan Alkoon kesätöitä hakemaan marssinut Ulla Mäkinen istuu nykyään pöydän toisella puolella – "Haastatteluissa arvostan positiivisia ja iloisia hakijoita"
  10. Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  11. Yön uutiskooste: Hovioikeus antaa tuomionsa MV-julkaisua koskevassa asiassa - käräjillä ehdottomaan vankeuteen tuomittu Ilja Janitskin kuoli alkuvuodesta
  12. Kymmenet tuhannet kiinteistöt eivät vieläkään täytä "paskalain" vaatimuksia – Valvontaa tehdään lähinnä naapurien valitusten perusteella
  13. Yhdysvaltain ja Kiinan kiista kärjistymässä entisestään: ulkoministeri Pompeo kutsui Kiinan aluevaatimuksia laittomiksi, Kiina syyttää Yhdysvaltoja alueellisen rauhan horjuttamisesta
  14. Real Madrid on yhden voiton päässä sarjamestaruudesta – "Emme voi vielä ottaa rennosti"
  15. Salainen kirjeenvaihto valottaa tarinaa Australian "suurimman poliittisen ja perustuslaillisen kriisin" takana: Kuningatar Elisabet tiesi, että kenraalikuvernööri harkitsi pääministerin syrjäyttämistä 1970-luvulla

Näytä lisää