Pesäpallossa ei nähdä hutunkeittoa tulevalla kaudella – kolikonheitto tulee tilalle

Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä. Kuvassa Pesäkarhujen Susanna Puisto (vas.) ja Mansen Nina Taipale hutunkeitossa syyskuussa 2017. TOMI GLAD / LEHTIKUVA

STT

Pesäpallo-otteluissa ei nähdä perinteistä hutunkeittoa alkavalla kaudella.

Hutunkeitossa mailasta viimeisenä pitävän otteen saanut kapteeni on saanut valita joukkueensa aloituksen sisä- tai ulkovuorolla. Hutunkeiton korvaa alkavalla kaudella kolikonheitto.

– Vierasjoukkue valitsee kolikon puolen (kruuna tai klaava). Kotijoukkuetta edustaa vastakkainen puoli. Valinnan voittanut joukkue valitsee sisä- tai ulkovuoron, Pesäpalloliitto kertoi tiedotteessaan.

Koronavirusaika tuo pesäpalloon myös muita pelinaikaisia muutoksia.

Esimerkiksi seremoniallisia avausheittoja ei nähdä eikä palloa käytetä tuomarilla väliinjätön yhteydessä. Kunniajuoksun tekijää onnitellaan kolmospesän sijaan kotipesästä.

Superpesiksen kausi alkaa naisilla 12. kesäkuuta ja miehillä 2. heinäkuuta.

Keskustelu