Sergio Ramosin ontuminen vaihtoon varjosti Real Madridin nousua Espanjan jalkapalloliigan kärkeen. Ramos koki kovia noin tunnin pelin jälkeen ja piteli kentän laidalla jääpussia vasemman polvensa päällä.
Real Madrid kukisti vieraissa Real Sociedadin 2–1 ja pudotti Barcelonan toiseksi.
Ennen loukkaantumistaan Ramos vei Realin johtoon rangaistuspotkusta ottelun 50. minuutilla. Puolustajalle osuma oli liigassa 68:s, ja hän nousi Espanjan pääsarjassa kaikkien aikojen tehokkaimmaksi puolustajaksi. Aiemmin titteliä kantoi hollantilainen Ronald Koeman.
– Ramos on maailman paras puolustaja. Hänen saavutuksensa ovat uskomattomia, Realin päävalmentaja Zinedine Zidane suitsutti.
Hän arveli tuoreeltaan pelin jälkeen, että Ramosin polvikipu saattoi johtua kovasta tärskystä. Vamman vakavuus ratkeaa myöhemmin.
Päävalmentajan ei tarvitse empiä Ramosin suhteen, kun joukkue päättää rangaistuspotkujen laukojasta. Sunnuntaina Ramos onnistui pilkulta 20. peräkkäisen kerran.
Realin voiton sinetöi erinomaisesti pelannut Karim Benzema, joka teki 2–0-johtomaalin 70. minuutilla. Sociedad kavensi seitsemän minuuttia ennen täyttä aikaa Mikel Merinon maalilla, mutta Real Madrid ei taipunut lopussa toistamiseen.
Espanjan liiga palasi kolmen kuukauden koronavirustauolta 11. kesäkuuta. Barcelona jatkaa kautta tiistaina Bilbaota vastaan, ja Real Madrid kohtaa keskiviikkona Mallorcan. Kauden on määrä päättyä 19. heinäkuuta.