Jääkiekon SM-liiga aloittaa tulevan kautensa 1. lokakuuta, liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä vahvistaa STT:lle. Järvelän mukaan liigan runkosarjassa pelataan täydet 60 kierrosta ja 450 ottelua. Tulevan kauden otteluohjelma julkistetaan Järvelän mukaan tällä viikolla.
Suomen hallitus linjasi viime viikolla, että koronavirusepidemian hidastamista varten määrätyt kokoontumisrajoitukset poistuvat 1. lokakuuta, jos epidemiatilanne ei pahene Suomessa. Päätös tarkoittaa sitä, että SM-liigakausi pääsisi alkamaan täysien katsomoiden edessä.
Järvelän mukaan liiga pystyy aloittamaan sarjakauden myöhemminkin syksyllä, mikäli epidemiatilanne muuttuu siihen mennessä.
– Pystymme siirtämään kauden aloitusta ilman isompia ongelmia lokakuun puoleenväliin. Jos tulee jokin uusi (koronaviruksen) aalto, ja kausi lykkääntyisi marraskuun alkuun, siihenkin meillä on suunnitelmat, Järvelä sanoo.
Mikäli koronavirus hankaloittaa kauden aloittamista ja sen kulkua, liiga on Järvelän mukaan valmis luomaan kevätkaudelle uudet suunnitelmat.
– Lähdetään sillä liikkeelle, että lokakuun alussa aloitetaan ja keväällä lopetetaan.
MM-kisojen ajankohta vaikuttaa liigakauteen
Järvelä sanoo, että liigakauteen vaikuttaa myös Valko-Venäjällä ja Latviassa järjestettävien ensi kevään MM-kisojen ajankohta. Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF kertoi maanantaina lykänneensä kisojen alkua kahdella viikolla, mikä tuo SM-liigalle lisäaikaa pelata kausi loppuun. Kisat pelataan 21. toukokuuta – 6. kesäkuuta 2021.
Yleisörajoitukset eivät tällä hetkellä koske liigapelejä. Mikäli uusia yleisörajoituksia tulee syksyllä, kiekkoliiga joutuu pohtimaan sopeutustoimenpiteitä.
Järvelän mukaan liigapelien pelaaminen esimerkiksi 500 katsojalle on kestämätön lähtökohta, sillä seurat tekisivät silloin jokaisesta pelistä tappiota.
– Jos rajoitteita yleisömäärissä on, meidän on sopeutettava kuluja, mutta toistaiseksi nyt ei tarvitse tehdä mitään.