US Openin kenraaliharjoitus keräsi nimekkään osallistujakaartin – mukana Djokovic, Nadal ja Serena Williams

Miesten maailmanlistan kärjessä olevat Novak Djokovic ja Rafael Nadal aikovat osallistua elokuun lopulla pelattavaan turnaukseen. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kansainvälisen tenniskauden jatkumiseen on liittynyt kuukausien ajan runsaasti kysymysmerkkejä, mutta keskiviikkona ATP- ja WTA-kattojärjestöillä oli positiivista kerrottavaa. Miesten maailmanlistan kärkikaksikko Novak Djokovic ja Rafael Nadal sekä naisten tenniksen pelaajasuuruus Serena Williams aikovat osallistua New Yorkissa elokuun lopulla pelattavaan arvokkaaseen Western and Southern Open -turnaukseen.

Normaalisti Cincinnatissa järjestettävän turnauksen on määrä alkaa New Yorkissa 20. elokuuta.

Djokovic ja Nadal kertoivat kevään ja alkukesän aikana olevansa huolissaan turnausten järjestämisestä Yhdysvalloissa. New Yorkin alueella viimeaikaiset koronavirustartunnat eivät ole kuitenkaan nousseet yhtä suuriksi kuin esimerkiksi Floridassa, Texasissa ja Kaliforniassa.

Miesten maailmanlistan kärkikymmeniköstä ainoastaan loukkaantunut Roger Federer ja Ranskan Gael Monfils jättävät turnauksen väliin. Mukana on esimerkiksi turnauksen hallitseva mestari, Venäjän Daniil Medvedev.

Naisten turnauksessa huippunimiä on vähemmän. Maailmanlistan yhdeksäntenä olevan Williamsin lisäksi turnaukseen osallistuvat listan kolmonen Karolina Pliskova ja neljäntenä oleva Sofia Kenin. Kenin voitti helmikuussa Australian avoimet.

Maailmanlistan ykkösenä oleva Australian Ashleigh Barty, Ukrainan Elina Svitolina ja Kanadan Bianca Andreescu eivät sen sijaan matkusta turnaukseen.

Grand slam -turnaus US Openin on määrä alkaa New Yorkissa 31. elokuuta eli lähes heti turnauksen perään.

Western and Southern Open on ATP-kalenterin ensimmäinen turnaus koronavirustauon jälkeen. WTA:n turnausten on määrä pyörähtää käyntiin ensi viikolla Italian Palermossa kisattavalla massaturnauksella.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää