NHL-pelaaja Jukurien riveihin – "Hän haluaa tehdä maaleja ja on laukaisuhimoinen maalintekijätyyppi"

NHL-pelaaja Vitali Abramov siirtyy Ottawa Senatorsista Jukureihin. ONNI OJALA / LEHTIKUVA

STT

Jääkiekkoliigan Mikkelin Jukurit on tehnyt yksivuotisen sopimuksen NHL:n Ottawa Senatorsin Vitali Abramovin kanssa.

22-vuotiaalla Abramovilla on takanaan yhteensä kolme NHL-peliä. Tällä kaudella hän sai liigassa tehot 1+0. Hän on pelannut AHL:ssä neljällä kaudella, joista kaksi oli täysiä, Jukurit kertoo tiedotteessa.

Ennen aikuisten sarjoihin siirtymistä Abramov pelasi QMJHL:ssä eli yhdessä Pohjois-Amerikan kolmesta pääjunioriliigasta. Jukurit kertoo tiedotteessa, että Abramov on valittu liigassa muun muassa kaikkien aikojen tehokkaimmaksi ulkomaalaispelaajaksi.

Venäläissyntyinen Abramov on Ottawa Senatorsin sopimuspelaaja. Senatorsilla on halutessaan oikeus kutsua pelaaja takaisin kesken kauden.

– Kyseessä on erinomainen luistelija, olipa kyse sitten kiihdytyksestä, huippunopeudesta tai ketteryydestä. Lyhyestä varrestaan huolimatta Abramov on vahvasti kiinni kiekossa, ja vahvan alavartalonsa ansiosta hän pysyy hyvin jaloillaan myös ahtaissa laitaväännöissä, Jukurien urheilujohtaja Jukka Holtari kuvailee tiedotteessa.

– Abramovin rooli on meillä pitää vauhtia ja ampua maaleja. Hän haluaa tehdä maaleja ja on laukaisuhimoinen maalintekijätyyppi.

Abramov itse kuvaa tiedotteessa Suomen liigaa tasokkaaksi sarjaksi.

Keskustelu