Maastohiihtäjä Mona-Liisa Nousiaisen tarina kerrotaan uudessa kirjassa läheltä ja koskettavasti – 36-vuotiaana kuollut Nousiainen oli lahjakas ja äärimmäisen kunnianhimoinen

Nousiainen saavutti hiihdossa kolme nuorten maailmanmestaruutta 2000-luvun alussa ja sitä ennen Hopeinen harmonikka - ja Kultainen harmonikka -palkinnot musiikissa. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Pasi Rein / STT

Keskiviikkona julkistettu Laura Arffmanin kirja Mona-Liisa – urheilija, muusikko, ihminen (Gummerus) kertoo monipuolisesti lahjakkaasta ja äärimmäisen päämäärätietoisesta ihmisestä. Toimittaja Arffman on kirjoittanut vain 36-vuotiaana kuolleen ystävänsä Mona-Liisa Nousiaisen (o.s. Malvalehto) elämäntarinan läheltä, lämpimästi ja koskettavasti. Se on myös haastateltavien avoimuuden ansiota.

Syöpä vei Nousiaisen Isabella-tyttäreltä, Ville-puolisolta sekä muilta omaisilta ja läheisiltä reilu vuosi kilpauran päättymisen jälkeen heinäkuussa 2019. Elämäntarinansa hän halusi kirjaksi pitkälti tyttärensä takia.

– Haluan kertoa tyttärelleni Isabellalle, mitä olen itse kokenut, miten minua on tuettu lapsena ja aikuisena kaikessa, mitä olen tehnyt, Nousiainen kertoo kirjan esipuheessa.

Päätös kirjasta syntyi, kun aika oli jo lopuillaan.

– Onkin pelottavaa, että minun tarinani loppuu tähän ja jää lyhyeksi.

Yksilöllisyyttä ei vielä ymmärretty

Nousiainen saavutti hiihdossa kolme nuorten maailmanmestaruutta 2000-luvun alussa ja sitä ennen Hopeinen harmonikka - ja Kultainen harmonikka -palkinnot musiikissa.

Aikuisten maajoukkueessa Nousiainen kilpaili vuosia, muttei menestynyt odotetusti. Kirja paljastaa hiihtovalmennuksen epäonnistumisen, sillä huippunopeaa, vahvaa ja päämäärätietoista urheilijaa ei osattu valmentaa riittävän yksilöllisesti.

– Kausina 1999–2002 hän oli ehkä maailman nopein, teknisesti mahtava, tuore nuori hiihtäjä. Elämä oli edessä ja huipputulokset käden ulottuvilla, Nousiaista uran viime vuosina valmentanut Toni Roponen kertoo kirjassa.

– Siihen aikaan suurin osa hiihtäjistä oli hitaita metsureita, ja yhtäkkiä sinne pamahti kaiken taitava, nopea nuori, jota valitettavasti valmennettiin samalla tavalla kuin näitä muita.

Perfektionismi oli heikkous ja vahvuus

Roponen arvioi Nousiaisen olleen ikäluokkansa lahjakkain mutta valmennuksellisesti samalla yksi vaikeimmista urheilijoita. Nousiainen ei aluksi tyytynyt sprinttihiihtäjän rooliin vaan halusi yleishiihtäjäksi, valmistautui samalla musiikin ammattilaiseksi ja teki elämässään kaiken muunkin hyvin kunnianhimoisesti.

Kuorma kasvoi aivan liian suureksi 2000-luvun lopulla, ja Nousiainen tipahti vuosiksi edustustasolta.

Viime vuosikymmenellä Nousiainen pääsi uudestaan arvokisaedustajaksi. Paluutaan hän taisi lopulta pitää urheilu-uransa merkittävimpänä saavutuksena.

– Sanotaan usein, että perfektionismi ajoi minut ylirasitustilaan. En kuitenkin ymmärrä, miksi sen pitää olla huono asia, että on perfektionisti. Oliko se myös syy siihen, miksi nousin ylirasitustilasta takaisin huipulle? Nousiainen pohti kirjassa.

Keskustelu