Aston Villa järjesti käsittämättömän näytöksen ja iski seitsemän maalia Liverpoolin verkkoon

Kotijoukkue Villa voitti jalkapallon Englannin Valioliigassa Liverpoolin 7–2. Kuvassa Liverpoolin Andrew Robertson ja Aston Villan Ollie Watkins. AFP / LEHTIKUVA

Tapio Keskitalo / STT

Aston Villa järjesti näytöksen, jota tuskin kukaan osasi odottaa. Kotijoukkue Villa voitti jalkapallon Englannin Valioliigassa Liverpoolin 7–2.

Aston Villan suuria hahmoja olivat jo avauspuoliajalla Adrianin selän taakse hattutempun tehnyt Ollie Watkins ja Jack Grealish, joka viimeisteli toisella puoliajalla kaksi osumaa. Grealish antoi lisäksi syötön kolmeen kotijoukkueen maaliin. Liverpoolin molemmat osumat teki Mohamed Salah.

Aston Villa iski jo avauspuoliajalla neljä ja Liverpool yhden osuman. Watkinsin lisäksi kotijoukkueesta onnistui avauspuoliajalla maalinteossa John McGinn.

Toisella puoliajalla Ross Barkley vei Villan 5–1-johtoon. Sen jälkeen Salah kavensi, ja Grealish viimeisteli illan kaksi päätösmaalia.

Liverpool oli avannut liigakautensa kolmella voitolla, joten se on yhdeksässä pisteessä. Pirteän alkukauden pelannut Villa nousi yhdeksään pisteeseen ja sarjataulukossa Evertonin taakse toiseksi. Villa on voittanut kaikki kolme otteluaan.

Valioliigassa nähtiin sunnuntaina myös toinen maalikarnevaali, kun Tottenham kaatoi vieraskentällä Manchester Unitedin 6–1.

Muissa sunnuntain otteluissa Leicester hävisi kotonaan West Hamille 0–3, Southampton voitti kotonaan West Bromwichin 2–0, Arsenal kaatoi kotonaan Sheffield Unitedin 2–1 ja Wolverhampton kukisti kotonaan Fulhamin 1–0.

Tottenham kuritti Manchester Unitedia kovalla kädellä

Manchester Unitedin sunnuntaista tuli karmea, kun joukkue hävisi kotikentällään Tottenhamille peräti 1–6. Tulos kiihdyttänee keskusteluita, onko Ole Gunnar Solskjär oikea mies luotsaamaan manchesteriläisryhmää.

United on pelannut vasta kolme liigaottelua, mutta alkukausi on ollut vaisu, kun tuloksena on kaksi tappiota ja yksi voitto. Kannattajien ilmeitä synkentää entisestään, että manchesteriläisten pelaaminen ei vakuuta.

Kotijoukkueelta tosin ajettiin Anthony Martial 28. minuutilla suihkuun melko kyseenalaisesti. Tilanteessa Erik Lamela työnsi kyynärpäällään kasvoihin Martialia, joka läpsäisi takaisin.

Jo ennen ulosajoa oli nähty kolme maalia. Bruno Fernandes laukoi Unitedin rangaistuspotkusta johtoon toisella peliminuutilla.

Kaksi minuuttia myöhemmin kotijoukkueen pelaajat eivät saaneet palloa kontrolliinsa, ja Tanguy Ndombelen viimeistely meni Unitedin Harry Maguiren kautta maaliin.

Jatkoa seurasi seitsemännellä minuutilla, kun Son Heung-min karkasi ja viimeisteli varmasti. Kaksi minuuttia Martialin ulosajon jälkeen Harry Kane laukoi 1–3-maalin.

Vielä ennen avauspuoliajan loppua Son kuritti sekaisin ollutta Unitedia ohjaamalla pallon sisään. Toisella puoliajalla Serge Aurier laukoi takanurkkaan 1–5-osuman, ja Kane pommitti rangaistuspotkusta loppunumerot.

Leicesterille tyly tappio

Aiemmin sunnuntaina West Ham voitti vieraissa Leicesterin 3–0, Arsenal kukisti kotonaan Sheffield Unitedin 2–1, Southampton kotonaan West Bromwichin 2–0 ja Wolverhampton kotonaan Fulhamin 1–0.

Kolmella voitolla sarjakautensa aloittanut Leicester sai karun opetuksen West Hamilta. Michail Antonio sekä Pablo Fornals veivät vieraat avauspuoliajalla kahden maalin karkumatkalle, ja Jarrod Bowen viimeisteli loppunumerot 83. minuutilla.

– He olivat puolustuksellisesti ja vastahyökkäyksissään hyviä, Leicesterin päävalmentaja Brendan Rodgers kehui West Hamia BBC:lle .

Arsenal nousi yhdeksään pisteeseen. Bukayo Saka puski Arsenalin johtoon, kun ottelua oli takana 61 minuuttia. Kolme minuuttia myöhemmin Nicolas Pepe laukoi kotijoukkueen kahden osuman karkumatkalle. David McGoldrickin kavennus 83. minuutilla jäi Sheffield Unitedille laihaksi lohduksi.

Keskustelu