Koronatartunta vei maailmanlistan ykkösen Johnsonin voimat, Woods puolustaa voittoa tutulla golfkentällä

Kaksi turnausta väliin jättänyt Johnson yrittää palata kentille marraskuun alussa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Golfin miesten maailmanlistan ykköspelaaja Dustin Johnson jatkaa toipumistaan koronavirustartunnasta. Johnson vetäytyi Los Angelesin liepeillä loppuviikolla pelattavasta PGA-kiertueen kilpailusta.

– Hän voi jo paremmin, mutta on voimaton, kertoi Johnsonin agentti David Winkle.

Kaksi turnausta väliin jättänyt Johnson yrittää palata kentille marraskuun alussa Houstonissa. Loppukauden tärkein kisa on arvoturnaus Masters 12.–15. marraskuuta.

Tämän viikon seuratuin pelaaja lienee ensi kertaa sitten elokuun pelaava Tiger Woods, joka puolustaa Japanista Kaliforniaan siirtyneen kilpailun voittoa. Viimevuotinen ykkössija nosti Woodsin PGA-voittojen määrän 82:een, jolla hän jakaa kaikkien aikojen ennätyksen Sam Sneadin kanssa.

Woodsin peli ei ole ollut uomissaan pelien jatkuttua koronatauon jälkeen, mutta nyt hän pääsee tutulle kentälle. Woods isännöi Thousand Oaksin väylillä kutsukisaa 2000–2013 ja voitti sen viidesti.

Keskustelu