Maradona on toipunut hienosti aivoleikkauksesta

Diego Maradona on kärsinyt terveysongelmista urheilu-uransa jälkeen. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Argentiinalainen jalkapallolegenda Diego Maradona toipuu lääkärien mukaan hyvin hänelle tiistaina tehdystä kiireellisestä aivoleikkauksesta. Maradonalla todettiin alkuviikosta kovakalvonalainen verenvuoto, ja häneltä poistettiin 80 minuuttia kestäneessä leikkauksessa verihyytymä.

Maradona täytti viime perjantaina 60 vuotta.

– Tapasin potilaan ja hän oli hyväntuulinen. Olemme jopa yllättyneet, miten nopeasti hän toipunut, Maradonaa hoitanut lääkäri kertoi.

– Hänellä ei ole todettu komplikaatioita, ja toipuminen on sujunut tähän saakka erinomaisesti.

Maradonalla on ollut urheilu-uran jälkeen paljon terveysongelmia, muun muassa kaksi sydänkohtausta.

Maradona kuuluu koronariskiryhmään, ja hän on ollut pandemian takia eristyksissä useita jaksoja kahdeksan viime kuukauden aikana.

Kommentoi

Palvelut