Vanhat opit ulos ikkunasta, maailmanlistan kärkinimet Johnson ja Thomas tavoittelevat Masters-voittoa tuoreella lähestymistavalla

Dustin Johnson jakaa ensimmäistä sijaa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Golfin miesten maailmanlistan ykkönen Dustin Johnson ja kolmonen Justin Thomas etsivät uutta lähestymistapaa arvoturnaus Mastersin voittamiseen. He jakavat kahden kierroksen jälkeen ykkössijaa yllättävämpien nimien, Australian Cameron Smithin ja Meksikon Abraham Ancerin, kanssa. Nelikko on yhteistuloksessa 135 lyöntiä (–9).

Kauden 3/3 arvoturnauksen toinen kierros venyy lauantaille, sillä pimeys ehti laskeutua ennen kuin kaikki pelaajat saivat toisen kierroksen pelattua. Kierros on Georgian Augustassa kesken vielä 48 pelaajalla. Joukkoon kuuluu mestaruutta puolustava Tiger Woods.

– Kenttä on pehmeämpi kuin yleensä, ja siksi tuloksenteko on helpompaa. Silti avainasemassa on lyöntien onnistuminen tavallista paremmin ja virheiden välttäminen, Thomas kuvasi sateen muokkaamia pelioloja.

– Täällä voi heittää kaiken aiemmin opitun ikkunasta, niin oudolta kuin se kuulostaakin.

Masters pelataan koronaviruspandemian takia poikkeuksellisesti vasta marraskuussa perinteisen huhtikuun sijasta.

Johnson löysi parannettavaa vain par 5 -väyliltä

Johnson ja Thomas tavoittelevat uransa ensimmäistä vihreää takkia, joka symboloi Mastersin voittoa. Kumpikin on aiemmin onnistunut voittamaan arvoturnauksen, sillä Johnson on Yhdysvaltojen avoimen turnauksen mestari 2016 ja Thomas PGA-mestaruuskilpailun ykkönen vuodelta 2017.

Yksikään maailmanlistan ykkönen ei ole voittanut Mastersia sitten vuoden 2002, jolloin Woods voitti kisan maailman kärkinimenä. Johnson vastaa haasteeseen pelaamalla aggressiivisesti.

– Pidän tästä asemasta ennen viikonlopun kierroksia, useissa arvoturnauksissa toiseksi jäänyt Johnson sanoi.

– Pelini on toiminut hyvin, mutta par 5 -väylillä minulla on vähän parannettavaa, Johnson löysi yhden puutteen pelistään.

Tuore US Open -voittaja Bryson DeChambeau on yllättäen vaarassa pudota jatkosta, vaikka hänen pelättiin pitävän Augustan kenttää jopa pilkkanaan pitkillä avauslyönneillään.

– Pelini on vähän hukassa, toista kierrosta lauantaina jatkava DeChambeau kertoi Golf Channel -kanavalle.

Hän hukkasi pallonsa kolmannella väylällä avauslyönnin kaarrettua sateen pehmittämään karheikkoon, palasi lyöntipaikalle aloittamaan väylän uudelleen ja teki triplabogin.

Langer ihmettelee nuorten miesten lyöntipituutta

Saksalaiskonkari Bernhard Langer osoitti, ettei jatkopaikkaan tarvita ennätyspitkiä lyöntejä. Kaksi kertaa Mastersin voittanut Langer, 63, ylsi kaikkien aikojen vanhimpana pelaajana viikonlopun kierroksille.

– Onhan tämä saavutus. Toivottavasti voin pelata vielä muutaman vuoden ja nauttia tästä kentästä. Helppoa se ei ole, seniorien ammattilaiskiertueella pelaava Langer sanoi.

Hän voitti Mastersin 1985 ja 1993. Kahden kierroksen jälkeen hän on tuloksessa 141 (–3).

– Tunnen täällä oloni vanhemmaksi, kun katselen nuoria pelaajia, jotka lyövät palloa todella pitkälle. Mutta pidän tästä kentästä, Langer kertoi.

Kommentoi

Palvelut