Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jyväskylän Freestyleseuran Johannes Suikkari jälleen ykköseksi – polvileikkauksen vuosipäivä toi Voutilaiselle historiallisen kumparevoiton

Riikka Voutilainen päätti suomalaisten 20 vuoden voitottoman jakson kumparelaskun naisten Euroopan cupissa. Voutilainen laski freestylevoittoon lauantaina Taivalkoskella. Suomalaisten juhlaa korosti Johannes Suikkari, joka kipusi perjantain tapaan miesten kilpailun ykköseksi.

– Tämä voitto merkitsee minulle todella paljon erityisesti tänä päivänä, sillä minulla on tänään polvileikkauksen vuosipäivä, kotimaisemissaan kisannut Voutilainen tunnelmoi Ski Sport Finlandin tiedotteessa.

Euroopan cupin naisten kisan edellinen suomalaisvoittaja oli Minna Karhu vuonna 2001.

Suomalaismenestystä täydensivät Suikkarin seurakaverit, Jyväskylän Freestyleseuran (JFS) Aleksi Kaisla ja Rasmus Karjalainen, jotka olivat sijoilla neljä ja viisi. 

Taivalkosken kilpailut jatkuvat maanantaina ja tiistaina. Mukaan liittyvät koronakaranteenista vapautuneet A-maajoukkueen miehet Jimi Salonen, Jussi Penttala, Olli Penttala sekä Miska Mustonen.

Juttua muokattu 21.03: Lisätty tieto Kaislan ja Karjalaisen sijoituksista.