Miesten 15 kilometrin vapaa heitti synkkiä pilviä Suomen MM-viestitoiveille: "Tänään ei ollut meidän päivä" – Holund johti Norjan mitalijuhlia

Perttu Hyvärinen oli suomalaishiihtäjistä paras sijalla 17. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Reima Rautiainen, Pasi Rein / STT

Miesten 15 kilometrin vapaan tavan kisasta Oberstdorfin MM-hiihdoissa tuli keskiviikkona Suomen joukkueelle kärsimysnäytelmä, lajimahti Norjalle taas hulppea juhlakilpailu.

Hans Christer Holund johti Norjan kolmoisvoittoon adjutantteinaan himmeämmille mitaleille hiihtäneet Simen Hegstad Krüger ja yllättäjä Harald Östberg Amundsen. Norjalaisten jalkoihin jäi neljänneksi sijoittunut Venäjän Aleksandr Bolshunovkin, 30 kilometrin yhdistelmäkisan maailmanmestari.

Suomalaisten sijoitukset kalpenivat vertailussa pahemman kerran: kvartetista paras oli 17:nneksi ehtinyt Perttu Hyvärinen, joka kukisti sijaa huonomman Iivo Niskasen puolella sekunnilla. Puoli minuuttia aiemmin ladulle lähtenyt Markus Vuorela roikkui Niskasen imussa niin, että ylti 28:nneksi.

Kenties huolestuttavinta perjantain viestikisaa ajatellen oli se, että pariviestissä Ristomatti Hakolan kanssa MM-hopeaa ottanut Joni Mäki keskeytti.

Uran paras arvokisasijoitus

Hyväriselle Oberstdorfin sijoitus on arvokisauran paras. Hän paransi kaksi sijaa Seefeldin 2019 kisojen 15 kilometriltä, joka hiihdettiin perinteisellä.

– Jännitti aivan hulluna. En tiennyt yhtään, olenko kunnossa, Hyvärinen tunnusti.

– Paras sijoitukseni arvokisoissa, joten ihan kohtuullisen arvosanan voin antaa itselleni. Se on silti harmittava homma, että olin paras suomalainen. Ei ollut vahvin päivä joukkueella.

Hyvärinen, 29 on kokenut arvokisaurheilija, mutta Oberstdorfin ensimmäisessä startissaan hän oli epävarma alkukauden tulosten takia. Kunto ei ole ollut viime talven tasolla, eikä hän onnistunut toivomallaan tavalla edes kisoja edeltävissä starteissa.

– Falun meni ohi, samoin Pyhäjärven SM-kilpailut. Olisin halunnut saada niistä kilpailuista luottamuksen omaan kuntoon.

Hyvärinen oli Falunin 15 kilometrin yhteislähdössä 18:s perinteisellä ja SM-kisoissa samalla matkalla kolmas vapaalla hiihtotavalla. SM-hiihdon jälkeen Hyvärinen nähtiin kisapaikalla ensi kertaa pahantuulisena.

Viesti jo mielessä

Huoli omasta kunnosta ja MM-kilpailun raskaat olot saivat Hyvärisen hiihtämään varovaisesti ja vauhtiaan parantaen, mikä oli Oberstdorfin oloissa tärkeää.

– Tuli raju kisa vesikelissä. Oli kunnon taistelua. Yritin pysyä loppuun asti hyvävoimaisena, ja loppu tuli aika vahvasti, Hyvärinen kertasi hiihtoaan.

– En uskaltanut mennä limitin yli. Lihas oli tiukalla koko ajan.

Kilpailun jälkeen Hyvärisen mietteissä oli jo perjantain viesti.

– Nyt syömään heti. Päälle hölkkää ja hieronta. Huomenna lähinnä suksen testausta.

Hyväristä on veikkailtu viestin aloittajaksi, joka tapauksessa jommallekummalle perinteisen osuudelle.

– Olen ainakin testannut suksia perinteistä varten.

Viestinelikko, johon veikkaillaan Hyvärisen lisäksi Iivo Niskasta, Ristomatti Hakolaa ja Joni Mäkeä, on elätellyt mitalitoiveita. Keskiviikon kilpailu ei vahvistanut Suomen asemaa ennakkoveikkauksissa, mutta Hyvärinen ei kadottanut uskoaan.

– Oli haastava kisa pojilla. Vaikea tästä on vetää suuntaviivoja, Hyvärinen huomautti.

– Viesti on mies miestä vastaan kilpailu ja matkaa on 40 kilometriä. Jätetään valinnat ja taktiikka Teemun (päävalmentaja Pasanen) mietittäväksi.

Niskasen lisäriesana sauvarikko

Olympiavoittaja Iivo Niskanen heittäytyi railakkaasti mitalikamppailuun 15 kilometrin kilpailussa. Hän piipahti alkukilometreillä väliaikalähtönä ja vapaalla hiihdetyn kilpailun kärjessä, mutta alkoi sitten valua sijoituksissa.

Lopputuloksissa Niskanen oli Hyvärisen jälkeen 18:s lähes puolentoista minuutin päässä kärjestä.

– Lähdin hiihtämään rohkeasti mitalista, mutten kestänyt kuin vajaaseen kymppiin, Niskanen kertoi.

– Hiihto lähti hyvin liikenteeseen. En tiedä, mitä sitten tapahtui.

Sohjoutuvalla radalla Niskasen vauhti tyssäsi rajusti.

– Menetin kahdeksan sijaa kilometrin aikana, Niskanen totesi.

Niskanen oli ensi kilometrit mitalikamppailussa ja taisteli puolimatkaan kärkikymmenikössä, mutta kilpailun jälkipuolikas kävi koko ajan vaikeammaksi.

– Viimeinen kiekka oli kauhea. Se oli sohjossa tamppaamista, ja rikoin vielä sauvan. Se vain meni läpi lumesta, Niskanen jatkoi.

– Jouduin nousemaan jyrkintä nousua vähän aikaa yhdellä sauvalla. Kiri ei ainakaan lähtenyt paremmin sillä verryttelyllä. Vikalla kierroksella eroa tuli yllättävän paljon. Ei jäänyt senkään takia jossiteltavaa.

Vuorela hyötyi Niskasen imusta, Mäki ei ehtinyt palautua

Vuorela hiihti liki main yhden viiden kilometrin kierroksen yhtä matkaa Niskasen kanssa.

– Rankka kisa. Oli imevä latu, ja laskutkin olivat pehmeämpiä, Vuorela sanoi.

Yhteistyö Niskasen kanssa ladulla auttoi varsinkin Vuorelaa.

– Iivo oli hyvä apu itselle, Vuorela myönsi.

Joni Mäki juhli sunnuntaina Ristomatti Hakolan kanssa pariviestin MM-hopeaa. Keskiviikkona Mäen vauhti oli tykkänään hukassa, ja hän keskeytti Oberstdorfin MM-kisojen vapaan hiihtotavan kilpailun jo alkukilometreillä.

– Oli pehmeä mies ja pehmeä latu. Ei ollut annettavaa tänään, Mäki kertoi kilpailun jälkeen.

Helpottavaa oli vain se, että Mäki tiesi syyn vauhdin romahdukseen.

– En ollut palautunut kunnolla parikilpailusta, Mäki totesi.

Syytä oli turha hakea muualta.

– En usko, että oli kapulasta (suksista) kiinni. En ainakaan kokenut asiaa niin kilpailun aikana.

Tuttu ilmiö

Romahdus ei edes tullut täydellisenä yllätyksenä. Mäki on kokenut saman ennenkin, kun hän on joutunut kilpailuun alipalautuneena.

– Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun minulle käy näin. Minulle on tullut kilpailuissa ennenkin täysi seinä vastaan, kun en ole hiihtänyt palautuneena, Mäki kertoi.

– Ei ollut outo tilanne, mutta ei ollut mitään tehtävissä. Ei kannattanut jatkaa maaliin.

Oberstdorfin kisoissa on jäljellä vielä kaksi miesten hiihtomatkaa, perjantaina 4x10 kilometrin viesti ja sunnuntaina 50 kilometrin yhteislähtö perinteisellä.

Mäkeä on kaavailtu viestin ankkuriksi. Päävalmentaja Teemu Pasanen vakuutti keskiviikkona, ettei Mäen asema ole keskeytyksen takia uhattuna.

– Joni oli vielä sunnuntaina mitalivireessä, Pasanen muistutti.

Kommentoi

Palvelut