Kyodo News: Ulkomaalaiset katsojat eivät pääse Tokion olympialaisiin

Tokion olympialaiset piti järjestää jo viime heinä-elokuun taitteessa, mutta kisoja lykättiin vuodella. AFP / LEHTIKUVA

STT

Japanin hallitus on päättänyt estää ulkomaalaisten katsojien pääsyn Tokion olympialaisiin, jotka pitäisi järjestää heinä-elokuun taitteessa. Asiasta kertoo Kyodo News lähdetietojensa pohjalta. Syynä on pelko koronaviruksen leviämisestä.

Tokion olympialaiset piti järjestää jo viime heinä-elokuun taitteessa, mutta kisoja lykättiin vuodella. Toissa viikolla kisajärjestäjät toivoivat, että olympialaisiin voisi päästää yleisöä, mutta nyt ovet ovat sulkeutumassa ainakin ulkomaalaisilta.

Uutistoimisto AFP:n mukaan tällä viikolla julkaistussa mielipidekyselyssä yli 75 prosenttia japanilaisista vastusti ulkomaalaisten katsojien pääsyä olympialaisten katsomoihin.

Olympialaisten pitäisi alkaa 23. heinäkuuta ja paralympialaisten 24. elokuuta.

Kommentoi

Palvelut