Nathan Chen häikäisi vapaaohjelmassa ja venytti MM-kultaputkensa jo kolmeen

MM-kulta on Chenille kolmas perättäinen. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvaltain taitoluistelutähti Nathan Chen esitti ilmiömäisen vapaaohjelman ja juhli kolmatta peräkkäistä MM-kultaansa Tukholman Globen-hallissa. Chen teki finaalissa peräti viisi neloishyppyä ja summasi vapaaohjelmastaan huippupisteet 222,03. Kokonaispisteet 320,88 toivat amerikkalaiselle suvereenin MM-kullan.

– On ihmeellistä, että voin olla näissä MM-kisoissa tällaisen ennennäkemättömän vuoden jälkeen. Olen haltioissani juuri nyt, Chen iloitsi kilpailun jälkeen.

Lyhytohjelman jälkeen kolmantena olleen Chenin suoritus toi painetta kisan kärjessä olleelle Yuzuru Hanyulle. Iltapäivän viimeisenä luistelijana esiintynyt japanilainen haparoi ja putosi pronssille pistein 289,18.

Toisena ollut Japanin 17-vuotias Yuma Kagiyama onnistui sen sijaan pitämään hopeasijansa ennätyspisteillään 291,77.

Chen, 21, jäi vapaaohjelman ME-lukemistaan alle kolmen pisteen päähän. Hän juhli MM-jäillä kultaa myös Milanossa 2018 ja Saitamassa 2019.

Viime vuonna Montrealiin kaavaillut kilpailut peruttiin koronapandemian takia.

Jäätanssin voitto meni Venäjän taitoluisteluliitolle. Rytmitanssin jälkeen kisaa johtaneet Victoria Sinitsina ja Nikita Katsalapov pitivät kärkipaikkansa ja summasivat kokonaispisteet 221,17.

Hopea meni yhdysvaltalaisparille Madison Hubbell/Zachary Donohue (214,71) ja pronssi Kanadaan Piper Gillesille ja Paul Poirierille (214,35).

Kommentoi

Palvelut