Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puijon miehet hallitsivat kauden päätösviestiä Rukalla, Niskanen teki eron avausosuudella

Iivo Niskanen ja Perttu Hyvärinen petasivat Petteri Koivistolle loistoasemat maastohiihdon Suomen cupin päätösviestissä, ja Koivisto sai ankkuroida Puijon viestivoittoon Kuusamossa. Puijo oli ykkönen myös pari viikkoa sitten Ristijärvellä hiihdetyssä, neliosuuksisessa SM-viestissä ja voitti miesten kokonaiscupin.

Rukalla Puijo voitti 3x7,5 kilometrin kilpailun yli puolella minuutilla ennen Jämin Jännettä ja Pohti Ski Teamia.

Jos ykkössija oli ylivoimainen, vapaan hiihtotavan viestissä kakkossija ratkesi Jämin Ristomatti Hakolan ja Pohdin Joni Mäen tiukassa kamppailussa. Sen Hakola varmisti nimiinsä kisan viimeisessä nousussa. Aiemmin talvella Hakola ja Mäki hiihtivät yhdessä pariviestin MM-hopealle Oberstdorfin arvokisaladuilla.

– Ainut paikka, missä Jonin voi voittaa, on tuo loppujyrkkä, Hakola kertoi Ylen tv-haastattelussa ja muisteli voittaneensa Mäen samassa nousussa myös marraskuun maailmancupissa.

Rukalla Puijo osoitti ylivoimansa kahden kokeneen arvokisahiihtäjän voimin. Niskanen karkasi avausosuudella muilta jo lähes puolen minuutin etumatkalle, ja Hyvärinen kasvatti etumatkan 43 sekuntiin.

– Toivoimme Pertun kanssa Iivolta isoa eroa, ettei meillä olisi niin kova työpäivä, Koivisto kertoi Ylen tv-haastattelussa. Hän oli ankkurien toiseksi nopein Hakolan jälkeen.

Hyvärinenkin antoi Ylen haastattelussa tunnustuksen voitosta Niskaselle.

– Onneksi laitettiin hurja tuohon alkuun, Hyvärinen viittasi joukkueen aloittajaan.

Niskanen myönsi aloittaneensa terävästi helpohkolla radalla.

– Ajattelin iskeä lujaa, jos meinasin hajottaa porukkaa, Niskanen kertoi.

Suomen cup päättyy huomenna vapaan hiihtotavan yhteislähtöihin. Miehet hiihtävät 20 kilometriä, naiset 15 kilometriä.

Lämsä kepitti Pärmäkosken ja Monosen

Kemiläinen Visa Ski Team on voittanut maastohiihdon Suomen cupissa naisten 3x5 kilometrin viestin. Joukkueen ankkuri Emmi Lämsä piti Kuusamossa maajoukkuehiihtäjä Krista Pärmäkosken lopussa takanaan. Maalissa ero oli 0,6 sekuntia.

Lämsä oli tyytyväinen onnistuttuaan kovia vastustajia vastaan.

– Olen vahvimmillani kuokka- ja loikkanousuissa. Meni kyllä ihan nappiin, Lämsä kertasi Ylen tv-haastattelussa.

Lämsän lisäksi voittajajoukkueessa hiihtivät Eveliina Toivanen ja Riitta-Liisa Roponen. Toivanen ja Roponen olivat ensi kertaa viestissä yhdessä. Seuralle voitto oli ensimmäinen Suomen cupissa.

– Hieno joukkue, kokenut Roponen hehkutti Ylelle.

Pärmäkoski edustaa Ikaalisten Urheilijoita, joka voitti pari viikkoa sitten SM-kultaa viestistä. Rukan laduilla joukkueessa hiihtivät Pärmäkosken lisäksi Katariina Lonka ja Sini Alusniemi.

Vapaan hiihtotavan kilpailussa kolmas oli Hämeenlinnan Hiihtoseura, jonka ankkuri oli Laura Mononen. Hämeenlinna jäi voittajille 9,5 sekuntia.

Rukalla joukkueen ykkösosuuden hiihtäjä Anni Kainulainen joutui hiihtämään alussa ilman toista sauvaa, kun sauva katkesi lähtörytäkässä. Kainulaisen ja Monosen välissä viestiä vei Maija Hakala.

Tänään hiihdetään myös miesten 3x7,5 kilometrin viesti. Suomen cup päättyy huomenna vapaan hiihtotavan yhteislähtöihin.