Japanin hallitus lupaa yhä kesäolympialaisia koronaepidemiasta huolimatta

Japanin hallituksen mukaan tiukentuneet matkustusrajoitukset eivät vaikuta olympialaisten järjestämiseen. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Tokion kesäolympiakisojen järjestäjät ja Japanin viranomaiset vakuuttelivat tiistaina, että heidän uskonsa kisojen toteutumiseen pysyy horjumattomana. Japanin hallitus reagoi tuoreeltaan Yhdysvaltain viranomaisten maanantaina koronatilanteen takia antamaan neuvoa-antavaan Japanin-matkailuvaroitukseen.

Yhdysvaltain ulkoministeriö tiedotti maanantaina, että se kehottaa kansalaisiaan välttämään Japaniin matkustamista. Japanin raja on jo ennestään suljettu miltei kaikilta ulkomaalaisilta.

Japanin hallituksen mukaan tiukentuneet matkustusrajoitukset eivät vaikuta olympialaisten järjestämiseen.

– Käsityksemme mukaan Yhdysvallat jatkaa myönteisellä kannalla Tokion olympia- ja paralympiakisojen järjestämisen suhteen, Japanin hallituksen tiedottaja Katsunobu Kato kertoi.

Kato lisäsi, että Japanin viranomaisille on kerrottu, ettei Yhdysvaltain koronan takia tiukentuneilla Japanin-matkailuvaroituksilla ole vaikutusta Yhdysvaltain olympiajoukkueen suunnitelmiin.

Tokion kisajärjestäjät vakuuttelevat tekevänsä töitä olympialaisten ja niihin osallistuvien joukkueiden turvallisuuden takaamiseksi.

Japanissa on noin 12 000 koronaan yhdistettyä kuolemantapausta. Maa on kansainvälisessä vertailussa selviytynyt pandemiasta kohtuullisesti, mutta Japanissa jyllää taudin neljäs aalto, jonka vuoksi hallitus on julistanut muun muassa Tokioon hätätilan.

Viime vuodelta peruuntuneet kesäolympiakisat on määrä järjestää Tokiossa 23. heinäkuuta–8. elokuuta.

Kommentoi

Palvelut