Jalkapallon EM-turnauksessa nähdään vallanvaihto – Englannissa on vahva luotto omiensa menestykseen

Englannin kannattajat ovat uskoa täynnä, vaikka maan arvokisaurakat ovat hyvin usein päättyneet pettymyksiin. AFP / LEHTIKUVA

Tapio Keskitalo / STT

Jalkapallon miesten EM-turnauksen puolivälierät pyörähtävät perjantaina käyntiin otteluilla Sveitsi–Espanja ja Belgia–Italia. Lauantaina pelataan Tshekki–Tanska ja Ukraina–Englanti.

Se on jo varmaa, että mestari vaihtuu, sillä edellisen EM-turnauksen voittanut Portugali putosi neljännesvälierissä Belgialle. Sveitsi puolestaan päätti hallitsevan maailmanmestarin Ranskan urakan rangaistuspotkukilpailussa.

Sveitsin ja Espanjan välinen ottelu pelataan Pietarissa, kun München on Belgian ja Italian kohtaamisen isäntäkaupunki. Tshekki sekä Tanska tavoittelevat välieräpaikkaa Bakussa ja Ukraina sekä Englanti Roomassa.

Ukraina haastaa Englannin

Tshekin ja miksei myös Ukrainan sekä Sveitsin puolivälieräpaikkoja voidaan pitää yllätyksinä.

Ukraina on ottanut viime vuosina askeleita ylöspäin jalkapallotikapuilla, mistä käy esimerkiksi kulta alle 20-vuotiaiden MM-kisoista 2019. Sveitsi on vahva jalkapallomaa, mutta se on miesten EM-kisoissa ensimmäistä kertaa puolivälierissä.

Oma lukunsa on Englanti, jonka kannattajat ovat uskoa täynnä, vaikka maan arvokisaurakat ovat hyvin usein päättyneet pettymyksiin. Nyt joukkue on parantunut pelaamistaan turnauksen edetessä ja on Ukrainaa vastaan suosikki.

Neljännesvälierissä Englanti kaatoi Saksan. Nuorekkaan ja laadukkaan Englannin päävalmentajan Gareth Southgaten mukaan joukkue suuntasi katseensa heti eteenpäin.

– Kun palasimme pukukoppiin, aloimme jo puhua lauantaista, Southgate sanoi Euroopan jalkapalloliitolle Uefalle Saksa-kamppailun jälkeen.

Englantilaiskannattajia kutkuttaa myös se, että turnauksen välierät ja loppuottelu pelataan Wembleyn stadionilla Lontoossa.

De Bruynen ja Hazardin kunto kysymysmerkki

Espanja pitänee Sveitsiä huomattavasti enemmän palloa ja on ottelussa suosikki. Sveitsin pelaaminen on kuitenkin parhaimmillaan hyvin tasapainoista, mistä käy esimerkiksi Ranska-ottelun avauspuoliaika.

Italia oli alkulohkossaan vakuuttava, mutta neljännesvälierissä se joutui ahtaalle Itävaltaa vastaan.

Belgia eteni Suomen lohkosta ykkösenä jatkoon, mutta sen pelaaminen ei ole ollut aivan niin vahvaa kuin osa on odottanut. Loukkaantumisista kärsineiden Kevin De Bruynen ja Eden Hazardin pelikunto on Belgiassa iso puheenaihe.

Tanskan kisaurakka on ollut tunnemyrskyä. Joukkue aloitti turnauksen häviämällä Suomelle ottelussa, jossa keskikenttätähti Christian Eriksenin kentälle lyyhistyminen järkytti.

Tanskan joukkue on koonnut itsensä hienosti ja nuiji neljännesvälierissä Walesista 4–0-voiton. Tshekki pudotti neljännesvälierissä Hollannin. Tshekki on yhtenäinen ryhmä, josta Patrik Schick on viimeistellyt turnauksessa jo neljä maalia.

Kommentoi

Mainos: Itä-Häme

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Palvelut