Olympia-Tokion tennisturnaus latistuu latistumistaan – torstaina poisjäännistään ilmoitti kolminkertainen grand slam -voittaja Kerber

Kolminkertaisesta grand slam -voittajasta Angelique Kerberistä tuli yksi nimi pitkälle listalle, jolla on Tokion olympiaturnauksen väliin jättäviä tennistähtiä. Saksalainen Kerber perusteli poisjääntiään levon tarpeella.

Kerber, 33, ylsi 2016 Rio de Janeiron olympiaturnauksessa naisten kaksinpelin loppuotteluun, mutta hävisi sen Puerto Ricon Monica Puigille. Kerber on voittanut grand slam -mestaruudet Australian avoimissa, Wimbledonissa ja Yhdysvaltain avoimessa mestaruuskilpailussa. Hän ylsi tänä vuonna Wimbledonissa välieriin, joissa hävisi turnauksen voittaneelle Australian Ashleigh Bartylle.

Aiemmin olympia-Tokiosta poisjäännistään ovat ilmoittaneet maailmantähdistä muun muassa Sveitsin Roger Federer, Espanjan Rafael Nadal, Yhdysvaltain Serena Williams ja Itävallan Dominic Thiem.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut