Edessä seitsemän lajia ja kahden helteisen päivän urakka. Seitsenottelu Tokion olympialaisten oloissa on tavallista raskaampi kilpailu, mutta se on Maria Huntingtonille silti myös juhlahetki.
Laji tarjoaa jatkuvasti ja monenlaisia mahdollisuuksia epäonnistumiseen, joten onnistuminen urheilun näkyvimmällä näyttämöllä olisi sitä antoisampaa.
Huntington ei puhunut sunnuntain mediatilaisuudessa pistetavoitteista, mutta Satu Ruotsalaisen Suomen ennätys 6 404 tai oma ennätys 6 339 olisivat varmasti kannustimia, jotka virittäisivät hänet totiseen yritykseen myös ottelun päätöslajissa 800 metrin juoksussa.
Huntington otteli keväällä Götzisissä uransa toiseksi parhaat pisteet 6 318, mutta alkukausi ei ole muuten ollut toivotunlaista rallattelua. Juoksu ei ole kulkenut, ja Ratingenin ottelu jäi kuumetta nostaneen pöpön takia kesken.
– Perusharjoittelua. On tehty, mitä piti, eikä ole ollut vaivoja, Huntington kertoi viime viikoistaan.
– Juostiin aika paljon, jotta se kulkisi täällä, ja koska se on tökkinyt alkukaudesta. Olen harjoitellut paljon myös heittolajeja.
Ottelua aamusta iltaan
Tokion ottelun kilpailupäivät ovat pitkiä. Kamppailu alkaa keskiviikkona kello 9.35 paikallista aikaa, ja päivän viimeinen laji kello 20. Toisen päivän pituushyppyyn pitää olla valmis 9.40, ja kestävyyden pitää riittää kello 21.20 alkavalle 800 metrille.
– Ohjelma on sillä tavalla rankka, että ensimmäisen päivän viimeinen laji menee myöhään, ja toisen päivän ensimmäinen alkaa aikaisin, Huntington totesi.
– Sitä varten on tehty tarkka aikataulu. Illalla pitää saada heti ravintoa kroppaan, sitten ravistelu (kevyt hieronta), siirtyminen hotellille ja nukkumaan. Aika rankkaa, mutta se on silti vain yksi yö. Ei se haittaa, jos sitä ennen on nukkunut hyvin.
Huntington tykkää koleammasta kelistä, muttei pidä Tokion säätä ongelmana.
– Pääsemme jokaisen lajin välissä viileään, Huntington muistutti ja kertoi viilentävänsä kehoaan monin keinoin myös kentällä.
Aamut ratkaisevat paljon
Seitsenottelu alkaa kokonaistuloksen kannalta tärkeillä lajeilla, 100 metrin aitajuoksulla ja korkeushypyllä.
– On tärkeintä onnistua aidoissa ja korkeudessa. Ne ovat tosi kovia pistelajeja. Niissä pitäisi päästä ennätysten (13,09 ja 185) tuntumaan, Huntington perkasi pyynnöstä ottelua.
– Kuula on minulle vaikea, eikä kovin luontainen laji. Olen tyytyväinen, jos menee yli 13 metrin. 200 metrillä pitäisi tulla kauden parasta (tänä kesänä 24,46).
Toisen päivän alku on yhtä tärkeä kuin ensimmäisen, mutta vaikeampi, kun edellisen päivän rasituksia ja kolotuksia täytyy verrytellä jäsenistä.
– Pituus on aina hankala, ja varsinkin aamulla aikaisin. Pitää saada itsensä hereille ja kroppa käyntiin. Lisäksi se on lajina minun syömähammas, joten siinä pitäisi olla kärkikahinoissa, ennätyksensä 653 Götzisissä ponnistanut Huntington korosti.
Huntingtonin keihäsennätys on vaatimaton 46,31, eikä hän ole vielä kokenut lajissa "pöljää" päiväänsä.
Ennen päätöslajia 800 metrin juoksua, ottelijat ynnäävät huolella pisteitään.
– Kasi on kiinni siitä, miten kovaa pitää juosta. Toivottavasti siinä on jäljellä kannuste, joka pakottaa juoksemaan kovaa.
Mahdollisuus kärkikymppiin
Päätöslajin vauhdinjako ja tavoiteaika määritetään ottelun pistetavoitteen perusteella. Huntingtonin ennätys on 2.20,72 omasta Lappeenrannan SM-kisojen ottelusarjasta. Hän parantaa sitä vain pakon edessä eli toteuttaakseen ulottuvilla olevan pistelukeman.
– Olen ottelun tilastoissa 11:s, mutten ole saanut potentiaaliani tulokseen Lappeenrannan 2019 SM-ottelun jälkeen, Huntington ennakoi Tokion kilpailua.
– Jos pystyn tekemään tasapainoisen ottelun, eikä tule epäonnistuneita lajeja, saatan olla 8–10:n joukossa.
Huntingtonin tavoitteena on siis uran paras arvokisasijoitus.