Oliver Helander tuskin toipuu keihäskarsintaan – varamies Ruuskasen matka Tokioon olisi mennyt liian täpärälle

Helander loukkasi reiden lähentäjän sunnuntain harjoituksessa. Kuva Tähtien kisoista kesäkuulta. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

Pasi Rein / STT

Keihäänheittäjä Oliver Helanderin terveyshuolet eivät hellitä. Viime vuonna hän toipui olkaleikkauksesta, akilles on vaivannut pian kaksi vuotta, ja sunnuntaina hän loukkasi harjoituksissa reiden lähentäjän.

Joukkueen lääkäri Ilkka Räsänen arvioi maanantaina, että Helanderia tuskin saadaan heittokuntoon Tokion olympialaisten keihäskarsinnassa keskiviikkona.

– Magneettikuvasta näkyi lieväasteinen mutta kivulias vamma, Räsänen kertoi.

– Puudutustoimenpiteisiin ei ryhdytä, koska se voisi vaikeuttaa vammaa. Ei ole syytä riskeerata terveyttä.

Keinot ovat vähissä.

– Ei voi kuin rauhoitella ärtynyttä lihasta tavanomaisella tulehduskipulääkkeellä ja kevyellä käsittelyllä. Mitään sen ihmeellisempää ei valitettavasti ole tehtävissä, Räsänen totesi.

– Vamma on tässä alkuvaiheessa kipeä. Se kuuluu elimistön suojausmekanismeihin, jotta vamma ei laajene.

Ruuskaselle olisi tullut liian kiire

Joukkueen johto oli yhteydessä varaheittäjä Antti Ruuskaseen, mutta Euroopan mestari taustajoukkoineen päätti olla lähtemättä Tokioon.

– Antti olisi päässyt vasta tiistaina iltapäivällä tänne Tokioon. Antti ja taustatiimi katsoivat, että matka ja aikaero vaikuttaisivat niin voimakkaasti valmistautumiseen, ettei nyt ollut järkevää lähteä kisoihin, Urheiluliiton valmennuspäällikkö Tuomo Salonen kertoi.

Helander loukkaantui nopeusharjoituksessa, jossa tehtiin hyppyjä, juoksuvetoja ja heiton osaharjoitteita. Reiden lähentäjälihasta nappasi, kun hän teki keihäsjuoksun ja ristiaskelhypyn yhdistelmää.

Etelätalo ja Kuusela pääsevät terveinä keihäskarsintaan

Lassi Etelätalo ja Toni Kuusela lähtevät hyvin valmistautuneina Tokion olympialaisten keihäskarsintaan keskiviikkona. Etelätalo on saanut käsivaivansa kuriin, ja Kuusela on toipunut polvivammastaan.

Kuusela jatkaa kautta polvituen avulla, mutta jalka ei ole enää vaivannut häntä sen enempää.

– Jalka on ollut hyvä viime viikot. Eiköhän sen saa jo unohtaa, Kuusela ehdotti maanantain mediatilaisuudessa.

– Olen nyt niin kovassa kunnossa kuin tällä hetkellä voin olla. En näe mitään syytä, etteikö tämä keikka voisi mennä hyvin. Ei ole ainakaan terveysmurheita.

Keihään karsintaraja on 83,50, mutta suomalaisheittäjät arvelivat finaalipaikan heltiävän vähemmällä.

– Arvokisojen karsintaa ei ole vähään aikaan heitetty aamulla, Etelätalo muistutti.

– Se voi pikkusen verottaa tuloksia, joten kasiykkönen voi riittää finaaliin.

Kuusela oli selvittänyt nopeimman reitin lauantain loppukilpailuun.

– Ekalla raja, piikkarit pois ja takaisin kämpille. Noinhan se olisi järkevintä toteuttaa, Kuusela heitti.

– Eikä sinne kannata muulla asenteella lähteä.

A ikainen ja aikaisempi herätys

Etelätalolla oli heinäkuussa kädessä kipua, joka esti häntä kilpailemasta Joensuun gp-kisoissa. Hän ei ole kilpaillut yli kuukauteen, muttei pitänyt sitä ongelmana.

– Sain tehtyä Suomessa hyviä heittoharjoituksia ja hyvät harjoitukset myös leirillä Sagassa, Etelätalo kertoi.

– Fysiikka tuntuu olevan kunnossa. Ei ole mitään esteitä, etteikö keihäs voisi lentää.

Etelätalo on jäänyt tällä kaudella vain kerran niukasti alle 80 metrin. Toisaalta kauden paras on vain 82,84.

– Huippuonnistumiset puuttuvat, mutta perustaso on korkeammalla. Hyvä tulee, jos ne huippuonnistumiset osuvat nyt karsintaan ja finaaliin, Etelätalo totesi.

A-karsintaryhmän heitot alkavat kello 9.05 paikallista aikaa ja B-ryhmän puolitoista tuntia myöhemmin.

– Pitää herätä viitisen tuntia ennen omaa heittovuoroa, joten vähän pidempään saa nukkua, jos on B-ryhmässä, Etelätalo huomautti.

– Kakkosryhmässä tietää ensimmäisen ryhmän tulostason, mutta turha sitä on katsella liikaa, parempi keskittyä omaan suoritukseen.

Ennätyksensä 85,03 kesäkuussa heittänyt Kuusela ei nähnyt ryhmien välillä merkittävää eroa.

– Joutuu joka tapauksessa heräämään aikaisin, joten turha tuota on miettiä. Tuloo kumpi tuloo, Kuusela kommentoi.

Peukkua välipäiville

Karsinnan ja loppukilpailun välissä on tällä kertaa peräti kaksi päivää, kun finaali heitetään vasta lauantaina. Molemmat suomalaisheittäjät tykkäävät ratkaisusta.

– Saa rauhassa heittää karsinnan, nollata tilanteen ja käydä halutessaan treenaamassa ennen finaalia. Hyvä homma, Kuusela kiitteli.

Etelätalo muistaa hyvin Dohan 2019 MM-kisat. Hän sijoittui neljänneksi, kun karsinta ja finaali heitettiin ilman välipäivää.

– Peräkkäiset kilpailupäivät näkyivät tulostasossa ja tuli loukkaantumisia. Urheilijan kannalta välipäivät ovat parempi ratkaisu, Etelätalo totesi.

Piironen ennusti yllätyksiä

Lajivalmentaja Petteri Piironen ennakoi Etelätalon tapaan, että loppukilpailupaikka voi järjestyä 81-metrisellä.

– Viime vuosina se on pyörinyt siinä 83 metrissä, millä on menty finaaliin, mutta karsinnat on heitetty illalla tai iltapäivällä. Aamu voi verottaa tasoa, kuten Lassi sanoi, Piironen pohdiskeli.

– Todennäköisesti se on siinä 81 metrin kieppeillä, mikä finaalipaikkaan vaaditaan.

Piironen ennusti karsinnasta mielenkiintoista.

– Tonin ja Lassin osalta näyttää tosi hyvältä, sillä Sagan-leiri meni hyvin. Kovat ovat kovia, mutta varmasti nähdään myös yllätyksiä. Kovakin jätkä voi ruveta mokeltamaan, jos sille päälle sattuu, Piironen jatkoi.

Kommentoi

Mainos: Itä-Häme

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Palvelut